Persut valittavat että ovat nyt ajojahdin kohteena.
Tällaisena konservatiivina on sanottava, ettei se ajojahti ole laisinkaan huono idea.
Ajatelkaapa nyt.
Kuulas lauantain aamu, järven pinnalta kevyt auer valtaa rantaniitylle, syöt aamiaisen ja käyt pihalle. Katsot että takin punainen villa on puhdas, napautat kevyellä huitaisulla roskan saapashousujesi valkoiselta veralta . Katsot korkeakiiltoisen saappaan kyljessä olevaa koivikon varjon leikkiä, kun tallimestari tuo hevoset paikalle, ja samalla tarjoillaan ensimmäinen jahtiryyppy.
Flirttaat kenties vähän, samalla katsot: niin se on taas Koistinen lihonut viime jahdista, vielä se mahtuu takkiinsa, mutta toivottavasti saa vankan ratsun.
Sitten tulevat koirat, joku niistä käy haistamassa sinua, kenties tunnistaakin sinut viime vuodelta ja saa rapsutuksen, tarjoilija kiertää jakamassa koiraryyppyjä.
Jahdin jännitys nousee, samalla kun viski alkaa pikkuisen tuntua veressä. Ihmiset, ainakin persommat, alkavat nousta satuloihin, satularyypyn toivossa, mutta sinä pidät jalat maassa, kun lasissakin on vielä liraus, heität muutaman mukavan kommentin keskusteluun, naurat vitseille ja sitten nouset satulaan.
Tarjoilija tuo sinullekin satularyypyn ja katsot sitä Koistista; ei saatana, miten tuo takki kiristää satulassa, ja saat itsesi kiinni vahingonilosta, saat istuessasikin kolme sormea napin alle, takki on sentin väljempi kuin viime vuonna.
Sitten havahdut, koirat vinkuvat ja houdmaster lähestyy kantaen riepua hyppivien koirien keskellä. Näet raidan rievussa ja tiedät nyt, mitä jahdataan, pääpaskahousua.
Torvi soi ja jahti alkaa.
Tästä on tulossa loistava päivä.