KANSAKUNNAN SYÖPÄ 4. KEHITTÄMÄTTÖMYYSMAA

Lähestyn taas asiaa vaatetusteollisuuden kautta, kun tämä vaatetusalantyönjohdon koulutus nyt on.

Vuonna 2007 tehtiin tutkimus Suomen vaatetusteollisuuden kehittämisestä, jossa kysyttiin kansainvälisen toiminnan painopistealueita ja mitä vaatetusteollisuuden johto piti tärkeänä.

Tärkeysjärjestys oli

-konsepti/toimintamalli

-Logistiikka

-Jakelu

-Tuote

-Tuotesuunnittelu

-Kansainvälistymisosaaminen

-Markkinointi

-Tuotteiden hankinta

-Brändi

-Kansainväliset yhteistyöpartnerit

-Yhteistyö kansainvälisten hankintalähteiden kanssa

-Kansainväliset markkinointiresurssit

-Kansainväliset tuotesuunnitteluresurssit.

Kun nämä pisteytettiin 1-5, niin logistiikka nähtiin liki kaksi pistettä tärkeämpänä kuin kansainväliset tuotesuunnitteluresurssit.
Ymmärtäisin, jos kyse olisi logistiikkayhtiöille suunnatusta kyselystä, mutta jos kysytään vaatetusteollisuudelta, niin luulisi ymmärtävän, että jos tuote, markkinointi, suunnittelu ja brändi eivät ole kunnossa, ei jumalauta logistiikkaa tarvita mihinkään.

Olen nähnyt vieläkin lohduttomamman tutkimuksen, mutta en löytänyt sitä tähän.

Eli kansainvälisessä toiminnassa design-alan kuluttajatuoteyrityksissä nähdään konsepti, logistiikka ja jakelu tärkeämpänä kuin brändi, markkinointi tai kansainväliset tuotesuunnitteluresurssit.

Laatu ei ollut listalla.
Enkä ihmettele.

Tämä on esimerkki vaatetusteollisuudesta, siis alalla, jossa juuri brändi, markkinointi ja tuotesuunnittelu ovat keskeisiä osia koko alaa, niitten merkitystä ei nähdä, niin mitä se kertoo koko johtamisen tilasta Suomessa?

Aikaisemmin kun puhuin tästä facebookissa, siellä joku sanoi, että tutkimushan on 8 vuotta vanha ja sitä ei sen vuoksi voida käyttää mihinkään.
8 vuotta on hyvin lyhyt aika brändin, mielikuvan ja maineen luomisessa, ja hyvin pitkä aika sen menettämisessä, ja tutkimus kertoo sen, että sormi on ollut perseessä jo kauan.

Tämä, kamreerijohtamisen kanssa, on vienyt maata kehittymättömyysmaaksi.
Toki niin, että it- ja peliala ovat kehittyneet, mutta miksi samaa ei ole tapahtunut sitten vaatetus-, puu-, huonekalu-, astia- ja vaikka missä vitun teollisuudessa?

Ja tämä viekin meidät sitten huomenna Arabiaan.