Minä kuolen.
Sinä kuolet.
Kaikki me kuolemme.
Kuolema lopettaa elämän mutta, kuoleman pelko pilaa sen.
Minun tuttuni, en mene sanomaan häntä ystäväkseni, sillä siihen olisi enemmän matkaa, tekee kuolemaa.
Minä saattaisin sanoa surevani kuolemaansa, mutta en sano, sillä olen surrut hänen elämäänsä kyllin surrakseni hänen kuolemaansa.
Voisin tuntea myötätuntoa, ellei se olisi tungetttelevaa.
Minä kunnioitan häntä liikaa surrakseni hänen kuolemaansa, ja tunnen häntä liian vähän, sääliäkseni itseni, mutta niin kuin sanoin kunnioitan häntä ja suren surkeaa elämäänsä, jota hän ei loistossaan ole ansainnut.
Kuolema ei ole rangaistus, vaan laki; kaikki me kuolemme.
Useinkaan meillä ei ole tilaisuutta tai tahtoa valita kuolemaamme, mutta usein meillä on mahdollisuus kuitenkin valita se. Kuolema on väistämättömyys, mutta pakon siitä tekee suhtautumisemme siihen.
Silloinkin kun kuolema on väistämätön, voimme valita sen ja kohdata sen, jos ei tasa-arvoisena, niin ikään kuin olisimme tasa-arvoisia, arvokkaina ja tietoisina siitä että kohtaamme loppumme.
Toisten ihmisten, mieluummin mukavan etäisten, mutta sopivan läheisten ihmisten, jotta uskottavuus säilyisi, kuolema antaa ihmisille mahdollisuuden tunteiden elämysmatkailuun.
Seneca taisi sanoa että meillä on useammin aihetta surun näyttämiseen kuin suruun.
Toisen kuolema muistuttaa omasta kuolevaisuudesta ja ihmisellä on surun edessä mahdollisuus peittää oma itsesäälinsä, hyväksyttävästi itkeä mutta peitää käärinliinalla motiivinsa, kun itkee itsesäälistä.
Hyvä syy piehtaroida kuolemassa, on myöskin näyttää yleisölle, kuinka hyvä ja myötätuntoinen ihminen on, liputtaa käärinliinalla omaa olemassa oloaan, “katsokaa minun myötätuntoni ja suruni loistavuutta, miten hyvä ihminen olenkaan!”
Ja mukavan etäisen ihmisen kuolema antaa meille mahdollisuuden leikkiä tunteiden puuhamaassa, tyydyttää tunteiden addiktiota. On ihmisiä, jotka tarvitsevat kuolemaa voidakseen näytellä tuntevansa jotakin aitoa.
Sen sijaan että toivottaisiin ihmiselle arvokasta kuolemaa, Hyvät Ihmiset huutavat katsomosta: “Kärsi, innistele, anna meille hyvä show, missä voimme näyttää kuinka hyviä ihmisiä me olemme!”
Joinakin päivinä minä en halveksi mitään niin paljon kuin Hyviä Ihmisiä.
Kun ihminen kuolee, väistämättä ja kauhealla tavalla, kun ihminen, joka tulisi kuolla räjähtämällä pirulliseen nauruun, kuolee hiljaa nääntymällä, kuristumalla solu solulta, niin minusta kuolemaa olisi tervehdittävä vapauttajana, ystävänä joka tekee palveluksen.
Vaikka minulla on ollut omat kyyneleeni, ja tulen vielä niitä osani antamaan, en vaihda kunnioitustani falskiin suruun tai itsesääliin.
Cicero sanoi “Mors laborum ac miseriarum quies est”
Kuolema tuo rauhan vaivoilta ja vastoinkäymisiltä.