Liora Bardem tunsi hyytyvänsä. Kylmä työntyi häneen varmemmin kuin Frank Corbo kymmenen minuuttia aikaisemmin. Hyytävä kylmyys, kylmempi kuin tuo helvetistä tullut talvi, työntyi sydänalaansa ja valui sieltä pitkin selkärankaa kahteen suuntaan. Tuntui kuin pakkanen olisi napauttanut jokaista uutta nikamaa ylös ja alas, ja säteillyt sieltä kaikkialle, ja kun se tavoitti samaan aikaan sekä niskan että häntäluun, hän tunsi kouristuksen, kuin antiorgasmin, puristavan itseään.
Kuolemanenkeli.
Bragalonen kuolemanenkeli oli nussinut häntä. Mies, joka heinäkuun aamuna, kello kuusi, oli tappanut 4000 Bragalonen asukasta tulella ja teräksellä, pudottamalla junallisen öljyä ja ammuksia heidän päälleen, oli maannut hänet tässä hämärässä hotellihuoneessa.
”Minun on päästä kylpyhuoneeseen, ”sanoi rouva Liora Bardem jostakin syvältä. Hän kääntyi ja haki katseellaan huoneen pimeydestä ovea.
Noustessaan päiväpeitteeltä Liora horjahti hieman, kuin kylmä olisi kangistanut hänen jalkansa, mutta tavoitti tasapainonsa ja käveli sitten huoneen läpi, veti oven auki, astui sisään täyteen pimeyteen, lukitsi oven takanaan tärisevin käsin ja vasta sitten hamusi valot kylpyhuoneeseen.
Silloin se tuli. Vapina. Liora vaipui vapisten seinää vasten, ja pääsi vain vaivoin vapinaltaan, seinää pitkin liu’uttain pöntön luokse ja istui siihen. Vapina paheni niin, ettei hän ollut pysyä istumassa, vaan hänen oli vapisevilla käsillään pidettävä kiinni pöntöstä.
Hitaasti vapina vaimeni, Liora tyhjeni ja jäi kuitenkin istumaan siihen, tuijottaen vastapäistä seinää, ammeen päälle maalattua tummaa jumalhahmoa. Hän ei kyennyt arvioimaan aikaa kuin kauan hän istui siinä, mutta sitten hän tajusi, että hänen piti siistiä itsensä, saada kaikki se ulos itsestään, mitä mies oli häneen jättänyt. Onneksi täällä oli bide, ja hän pääsi pesemään itsensä huolella.
”Liora!” Frank Corbo koputti oveen, ” hyvät on kaikki?”
”On. Menee vain hetki”
Liora oli kerran miettinyt, pienessä iltapäivähutikassa, kälynsä kanssa, millainen mies oli ollut se joka tappoi 4000 bragalonesea. He olivat kuvitelleet ison punatukkaisen amerikan irlantilaisen, sänkisen, punakan ja turpean.
Nyt oven takana oli huonoa italiaa puhuva naapurin poika, vähän yli kolmenkymmenen ikäinen, lapsenkasvoinen mies, joka myi jossakin toisella puolen maailmaa jotakin koneita, antoi haastatteluja toimittajille menneestä sotasankaruudesta ja kertoi sotajuttuja saadakseen pillua. Rouva Liora Bardem ei voinut olla ihmettelemättä millaiset naiset lankeavat näihin juttuihin, ja hinkkasi itseään hotellin laadukkaaseen pyyhkeeseen. Millaiset naiset makasivat miehen kanssa, jonka elämän suurin saavutus oli tappaa 4000 rauhallista kaupunkilaista heinäkuun 2 päivä 1943 aamulla kello 6.00.
Rouva Liora Bardem katsoi kylpyhuoneen peiliin ja näki nyt kyynelten levittämän maskaran, hän pyyhkäisi pois, katsoi itseään silmiin ja kääntyi astuakseen taas hämärään huoneeseen Bragalonen kuolemanenkelin kanssa.
Nyt hän näki maalauksen, jota oli tullut katsomaan, Diana ja Callisto.