Toiveuusinta, julkaistu aikaisemmin 7.heinäkuutta 2006.
Jouduin tänään viettämään piiitkän tovin kaupungissa ja kävelin sitten Yrjönkadun kautta rautatieasemalle, kun tuli vastaan RINNAT.
RINNAT olivat muodollisesti pakattu eräänlaiseen toppiin, malliin, jota vaimoni nimittää tissitopiksi. Tiedättehän tämän mallin, jota kutsutaan myös Jumalan Ihmeeksi, sillä minä vaatetusalan ammattilaisena, tiedän, että on todellakin Jumalan Ihme, että sen sisäpuolella pysyy yli 3 litraa läskiä.
Refleksinä vilkaisin niitä RINTOJA, tiedättehän, samalla tavalla kuin vilkaistaan Afrikan Tähteä, Pietarin Kirkkoa, Juutinrauman siltaa…
Jossakin RINTOJEN takasivussa oli kiinni nainen. Nainen oli noin 30+2+3 vuotta tai jotakin sellaista ja se katsoi minua silmiin, tuo hävytön, ja tuli likimain rinnankantaman päähän, noin puolen korttelin päähän, ja huusi, niin kuin olisi ollut korttelin tai puolentoista päässä, “Kyttääks sä mun RINTOJA vai?”
Nainen tuijotti RINTOJEN ylitse tavalla, joka toi mieleen tilanteen jossa katsotaan ns. rantapyssyä vastaanottavalta puolelta.
Mutta toinen Jumalan Ihme laskeutui minun päälleni.
Minä tiesin mitä pitää sanoa.
“Mikä saa sinut olettamaan että sinussa olisi jotakin muuta katsottavaa?”
Nainen tuijotti minua RINTOJEN yli ja sanoi “Srsss… Srsss” vilkaisi sitten ympärilleen ja huusi “Voi Saatana… Voi Saatana…” ja jatkoi kohden etelää, arvatenkin kohden Johanneksen kenttää, jossa mahtuu kääntymään.