Minä luulen, että joskus mainoksessa kuulemani fraasi “meillä jokaisella on omat aamurutiinimme” on paskapuhetta.
Suurimmalla osalla ihmisiä aamurutiinit ovat luultavasti aivan samanlaisia, kuselle, aamiaiselle, meikit naamaan, paskalle, vaatteet päälle ja maailmalle. Tietysti ihmisillä on variaatioita, mutta tuossa se suunnilleen on. 
Minulla on ihan erityinen aamurutiini, jota varmasti hyvin harvalla ihmisellä on.
Ennen aamiaista kerään lakanat vuoteesta ja pakkaan ne tiukasti kahteen päällekkäiseen muovipussiin ja sitten pahvikuoreen ja lähetän tekstarin kuoressa olevaan numeroon.
Yleensä ennen kuin ehdin saada kenkiä jalkaan, oven takana on lähetti, joka ottaa lakanat ja tyynyliinat ja kiidättää ne jonnekin, en tarkalleen tiedä mihin, mutta johonkin firmaan nimeltä “Nihil Sacrum.”
Kerran viikossa lähetti tuo minulle paketin, jossa on viikon puhtaat lakanat ja tyynyliinat. Eikä mitä tahansa lakanoita, vaan aivan todella hyvän tuntuiset, puhtaat ja sileät. Serkkuni, joka on ompelija, sanoi, että ne lakanat ovat luultavasti ainakin osaksi pellavaa ja mankeloitu kiiltäviksi ennen pakkaamista.
Joka päivälle on oma pakettinsa, sen päällä on pahvikuori, jossa lukee mille päivälle se on, ja lakanoiden lisäksi lappu, johon kirjoitan, mihin aikaan menin nukkumaan ja koska nousin. Jos nukuin jonkun kanssa, ruksasin miehen vai naisen. Viimeiseen kohtaan voisin mielelläni laittaa rastin vähän useammin, oikeastaan ihan kumman vain rastin, tai molemmat.
Lisäksi minulla on puhelimessani appsi, joka muistuttaa minua neljä kertaa päivässä kirjaamaan, mitä olen syönyt ja juonut. Jos ymmärsin oikein, ne tutkivat sitten miten minun ihoni vaikuttaa lakanoihin tai jotain sellaista.
Voin muutoin elää aivan normaalia elämää, mutta en saa käydä suihkussa ennen nukkumaan menoa, vaan vasta kun lakanat ovat pakattu, ja joudun käyttämään minulle lähetettyjä pesuaineita, kertomaan mitä syön, ja juon ja onko minulla kuukautiset. No sitten joskus tulee ruokakori, toivomus, voisinko syödä tätä tai tuota. Viimeksi tuli suklaarasia viikon joka päivälle.
Ja tutkimuslaitos maksaa minulle tästä, käytännössä asun nukkumalla heidän lakanoissaan.
Kaikki alkoi, kun löysin postin seasta lapun, nettiosoite kyselyyn, jossa arvottiin polkupyörä ja yksi naapurini kertoi että hän oli voittanut sieltä edellisenä vuonna oman varsin hienon polkupyöränsä.
Minäkin halusin polkupyörän ja täytin sitten nettikyselyn. Jos en oikeasti olisi halunnut sitä polkupyörää, olisin jättänyt sen täyttämättä, sillä se oli todella rasittavan pitkä ja yksityiskohtainen.
Mutta minä voitin siitä ensimmäisestä kyselystä oloasun, varsin hienon, lempiväriseni metsän vihreän ja puolikiiltävää materiaalia, 60% bambua, 30% hamppua ja 10% silkkiä, sanottiin tuoteselosteessa. Ja mukana tulleessa kirjeessä sanottiin minun päässeen jatkoon.
Seuraava kysely oli vielä yksityiskohtaisempi ja jo siihen piti kirjata elämäntapani kahdelta viikolta hyvin yksityiskohtaisesti, ruoka-ajat, kenen kanssa syön, paljonko juon, asunko yksin ja varmaan sata muuta kysymystä.
Seuraavana aamuna soitti minulle rouva Dahl ja ilmoitti, että olin voittanut polkupyörän, mutta jos selvittäisin seuraavan tason, voisin päästä mukaan tutkimusohjelmaan, josta maksettiin pienellä vaivalla 30 euroa päivässä.
Minä sitten kävin haastattelussa, tekivät pienen lääkärintarkastuksen ja nyt olen tienannut 700 € kuussa jo puolitoista vuotta, ihan vain lakanoissa makaamalla.