Esitelmöidessäni minulla on ollut tapana sanoa että yhteisö on se ihmisten yhteenliittyä tai sosiaalisten ja/tai taloudellisten suhteiden verkko, joka itsensä yhteisöksi tuntee. Mutta olen valmis myös tunnustamaan ettei asia ole aivan niin yksinkertainen.
Sanakirjaselityksen mukaan yhteisö on elämänmuotojen, taloudellisten tai aattellisten päämäärien, tai muitten vastaavienyhteisyyteen perustuvaa ihmisten yhteenliittymistä.
Oikeustieteen puolella yhteisön merkitys onkin, niin kuin oikeustieteessa on tapana, määritelty tiukemmin, jonka mukaan yhteisö on oikeustoimikelpoinen ja -kykyinen luonnollisten tai juridisten henkilöiden yhteenliittymä, ja jakaa yhteisöt julkisoikeudellisiin ja yksityisoikeudellisiin yhteisöihin.
Julkisoikeudellisia yhteisöjä on Suomessa valtio, kunnat, kirkkokunnat ja jotkin muut virallisen aseman saaneet organisaatiot. Yksityisoikeudellisia yhteisöja lain silmissä taas ovat yhtiöt, osuukunnat ja yhdistykset.Sanan merkitys on kontekstuaalinen; sen tarkka määre perustuu siihen missä ympäristössä se on, mutta sanakirjaselityksestä löytyy kyllä sen perusta.
Kaikki ihmiset kuuluvat johonkin yhteisöön. Osaan niistä kuulutaan jo syntyperän puolesta, synnytään perheen ja suvun jäseneksi, yleensä myös jonkun maankansalaisiksi.
Euroopan Unionin kautta voisi myös sanoa että jokainen suomalainen on myös Euroopan yhteisön jäsen.
Päiväkodin, koulutuksen, toveripiirin, työn ja harrastusten kautta syntyy jokaiselle ihmiselle oma yhteisöjen ja yhteisöllisten suhteiden verkko.
Yhteisöön kuuluminen on ihmisyyden perustassa. Jo ennen kuin ihmisestä tuli ihminen, ihmisen esi-isät kuuluivat johonkin keräilevään apinayhteisöön.
Kun esi-isämme siirtyivät lihansyöjiksi, tarvittiin entistä kiinteämpää yhteistoimintaa ja yhteisöllisyyden merkitys kasvoi edelleen, niin että lihansyönnin myötä kasvoimme nykyiseen yhteisölliseen ihmisyyteen.
Lähiyhteisöissä viestintä perustuu henkilökohtaiseen läsnäoloon, puheeseen, eleisiin,tarkoituksellisiin merkkeihin ja tahattomiin mikroliikkeisiin. Tämä viestintä vahvistaa, sitouttaa ja välittää yhteisöllisyyttä, kontaktia toisiin yhteisöön jäseniin.
Kun yhteiskunta muuttui monimutkaisemmaksi, syntyi myös etäyhteisöjä. Nykyään voidaan sanoa että ainakin osa ihmisistä tuntee aitoa etäyhteisöllistä yhteenkuuluvuutta koko ihmiskunnan kanssa ja voidaan sanoa että Kiina kansakuntana ja Katolinen Kirkko ovat molemmat erittäin suuria etäyhteisöjä.
Etäyhteisöt syntyivät, kun yhteiskunta oli ensin organisoitunut lihansyönnin myötä, josta sitten seurasi toisaalta väestökasvu ja yhtäältä erikoistuminen.
Meidän keräilijä esi-isillämme oli reviiri, jossa asui sen verran väkeä, että keskimääräisissä olosuhteissa voitiin olettaa että alue jolla liikuttiin, kykeni elättämään korkeintaan 200 yksilö.
Tämä tarkoitti sitä, että kun heimo kasvoi noin 200 yksilöön, heimo jakaantui, tai alueen ylitetty kantokyky hoiti väestömäärän takaisin omalle alueelle sopivaksi nälänhädän kautta.
Järjestäytynyt yhteiskunta syntyi lihansyönnin kautta ja alue, joka keräilytaloudessa saattoi elättää korkeintaan 200 saattoi erikoistumisen ja järjestäytyneen metsästyksen kautta elättää entistä suurimman väestön.
Koska edeltäneiden satojentuhansien vuosien aikana oli tämä väestötasapaino ja mielioppinut siihen, että laumassamme saattoi olla maksimissaan 200 yksilöä, syntyi ihmisen mieleen uusi tapa hahmottaa ympäristöä ja yhteisöä ympärillä.
Organisoituneessa ja erikoistuneessa yhteiskunnassa, piti aloittaa myös yhteisöllinen erittely, voidaan puhua kai sääty-yhteiskunnan syntymisestä.
Kun aikaisemmin pre-yhteiskunnallisena aikana, oli riittänyt että tiedämme että tuo joka pistää tuolla toukkaa suuhunsa, on Taisto, ja tuo hänen takanaan on Eveliina, niin organisoituneessa yhteiskunnassa tämä ei riitä.
Uudessa, post-keräilykulttuurissa, piti hahmottaa se, että tuo on Taisto, metsästäjä, ja tuo hänen takanaan on Eveliina, keräilijä. Uusi yhteiskunta korosti tavallaan sukupuolirooleja, miehen asema vahvistui, koska organisoitunut metsästäjä yhteiskunta korosti myös fyysistä voimaa, verrattuna sellerinvartta ja toukkia popsivaan keräilijäkulttuuriin.
Organisoitunut ihmiskunta kykeni asettumaan aloilleen ja synnytti sitten myös järjesteytyneen maanviljelyksen. Maanviljelys sitoutti lisäsi ihmisten tehtävien erikoistumista ja loi myös vähitellen valtiot.
Valtiot ja niiden suojeluksessa olevat uskonnot muodostivat sitten ensimmäisiä etäyhteisöjä, vaikka ne aluksi muodostuivatkin nykyistä selvemmin henkilökohtaisten suhteiden ketjuista, ja näin ollen olivat, kuten nykyisetkin yhteiskunnat, erilaisten yhteisöjen, perheiden, klaanien, kyläkuntien jne. verkostoista.
Kirjoitustaidon synty oli eräs etäyhteisöjen kehityksen suuria harppauksia. Tämä mahdollisti erilaisten viestien välittämisen etäisyyksien ja aikojen ylitse, ja mahdollisti entistä syvemmän sitoutumisen erilaisiin etäyhteisöihin.
Yhteisöihin kuuluminen on inhimillinen perustarve, ja oman asemansa löytäminen suhteessa yhteisöön ja yhteisön kautta saatu vaste, hyväksyminen, ja turvallisuus ovat keskeisä ihmisen elämään vaikuttavia tekijöitä.
Koska kuitenkin “yhteisö” on kontekstuaalinen käsite, pitää sen merkitystä kuitenkin vielä hioa.
Yhteisöllisyyteen kuuluu sen jäsenten oikeudet, velvoitteet, vastuut ja tehtävät, osana yhteisön taloudellisia tai sosiaalisia merkityksiä.
Lyhyesti. Yhteisöt ovat verkostoja, jotka koostuvat jäsentensä yhteyksistä toisiin jäseniin, näitten suhteesta ulkomailmaan ja organisoitumisesta osaksi yhteisöjen verkkoa.
Uusiteknologia ja sen myötä jälleen kerran uudelleen organisoituva ihmiskunta on muuttanut ja tulee muuttamaan meidän yhteisöllistä ajatteluamme ja muuttaa myös yhtöisöllisyyden merkitystä meidän arkipäivässämme, vaikka se edelleen perustuu meidän ikiaikaiseen yhteisöllisyyteemme, siihen yhteisölliseen ketjuun, johon sekin metsästäjä kuului, joka ensimmäisen kerran viestitti yhteisölle: “Taisto nappaa sen gasellin, kun me ajamme lauman liikkeelle ja se lähtee juoksemaan tuonne pensaikon laitaan!”