Olen useamman kerran katsonut miten lääkäri kirjoittaa muistiinpanoja, reseptiä ja/tai lähetettä niin kauan, että minä olisin sinä aikana kirjoittanut siitä… 
…
miten rouva Bartoli, niin tehän tiedätte rouva Bartolin, ei sitä jonka äiti oli kreivi Brandinin tytär, vaan se rouva Bartoli, joka tuli ennen sotaa Luccasta, nai sitten rakennusmestari Bartolin veljen ja jäi leskeksi heti sodan jälkeen.
Pitääkö minun nyt sitten sanoa se suoraan; se rouva Bartoli, jolla on hätkähdyttävän komea perse!
No niin, nyt kun tiedätte, kenestä puhun voin mennä asiaa.
Minä olin tulossa apteekista, kun näin Rouva Bartolin menevän ohitseni. Niin, Rouva Bartoli on varsin hyvin erottuva hahmo ja ajattelin katsella hänen peräänsä, aivan silkasta uteliaisuudesta. Niin, mehän emme siis varsinaisesti tunne toisiamme, vaikka olenkin silloin tällöin törmännyt häneen. No te tiedätte, tämä on kuitenkin pieni kaupunki, ja jos nyt ei tunne kaikkia niitä, jotka tulisi tuntea, niin ainakin teillä on noin tusinan verran yhteisiä tuttuja, joten olimmehan me siis joskus tavanneet.
Rouva Bartolin kulkua on mielenkiintoista seurata, sillä hän onnistuu silkalla kulullaan luoda niin monenlaisia vaikutelmia. Hänen kävelypukunsa, oletteko nähneet sitä. Punainen, jossa kapea valkoinen raita. Tätini, tehän muistatte Tedora tätini; juuri se, jonka hattu näytti Matteosta Pyhän Antoniuksen patsaan epäonnistuneelta versiolta. Tedora-täti sanoi, että siinä puvussa synti on pakattu helvetin tuleen ja minun on oikeastaan myönnettävä että ymmärrän ajatuksen, vaikka muutoin suhteeni syntiin on vähemmän kirkollinen.
Niin, Rouva Bartoli askellushan on, näin myönnettävä, hyvin naisellista, vaikka hänen askeleensa onkin pitkä, on huomioitava, ettei hän itsekään ole mitenkään lyhyt nainen, pikemminkin pitkän puoleinen, mutta siitä huolimatta hänen askeleensa on naisellinen ja hän kulkee, jopa meidän kuoppaisilla kaduillamme, kuin kävelisi sileällä lattialla olevaa lankkua pitkin, jalkaa sievästi toisen eteen, ei liian kapeasti, ei leveästi, vaan juuri oikein, eteenpäin. Ja juuri siinä sen, miten hänen askeleensa saa koko kehon keinahtelemaan, juuri siten, että kun yksi osa vartaloa kallistuu oikealle, toinen osa keinahtaa hyvinkin mieltä ylentävällä tavalla vasemmalle.
Valkoinen käsilaukku, kälyni Antonin, – ja turha irvistellä, hän on kälyni edelleen ja iän kaiken- sanoi, taannoin, että rouva Bartolini etsii uutta osoitetta ja riiputtaa siitä syystä matkalaukkua käsivarrellaan, mutta taas, olisihan se laukku isohko tavallisella naisella, mutta ottaen huomioon Rouva Bartolinin mittasuhteet, ei sen nyt niin kamalan suuri ole.
Pysyttelin Rouva Bartolin perässä ja vasta kun hän kääntyi Geletaria Americanoon, tiedättehän, se uusi, joka melkein Via del Cane Giallon kohdalla?
Niin että sinä aikana kun lääkäri on kääntynyt koneen puoleen, unohdan että mitä minun oikeastaan piti vielä kertoa.