Mielleyhtymä

90-luvulla perheyhtiömme olisi halunnut avata keittokioskeja.
Niin kuin nakkikioski, mutta josta olisi saanut ostaa keittoja mukaan.
Meillä oli esisopimus kolmesta ensimmäisestä, hyvällä paikalla olevasta keittokioskista, ja oma keskuskeittiö, jossa keitto olisi esivalmistettu.

Mutta Stadilta piti hakea sitten lupaa, ennakkoon, että saamme avata sellaisen.
Keskustelu meni suunnilleen näin minun ja virkamiehen välillä.

”Yhtiömme haluaisi tarjota kaupunkilaisille uudenlaisen ruokailumahdollisuuden, ostaa mukaan keittoa, ja haluaisimme nyt varmistaa luvat näille kolmella toimipisteelle”
”Keittokioskille ei voida myöntää lupaa!”
”Miksi?”
”Koska sellaisia ei ole, ja sellaiselle mitä ei ole, ei voida myöntää lupaa!”
”Mutta jos te myöntäisitte luvan, niin sitten sellainen olisi, joten te voisitte myöntää luvan.”

”Kyllä, paitsi emme voi antaa lupaa, koska sellaista ei ole!”
”Voisin siis saada luvan nakki-, kukka- tai jäätelökioskille?”
”Kyllä, sellaisia on, ja niille me voimme antaa luvan!”
”Miten ensimmäinen nakkikioski mahtoi saada luvan?”
”En usko että mitenkään. Ehkä jotenkin vahingossa, mutta ennen kuin niitä oli, nekään eivät voineet saada lupaa!”
”Mutta me haluaisimme nyt avata keittokioskin…”
”Ette te voi avata sellaista, mitä ei ole, ei sellaiselle voi antaa lupaa!”
”Poliisi, pelastuslaitos ja rakennusvalvonta antaisivat luvan!”
”Me emme täällä terveystarkastuksessa ymmärrä, miten ne voisivat sellaisen antaa, eihän siitä ole ennakkotapausta!”

Tämä on kafkamaista.