Mielleyhtymä

…minä olen Petja Jäppinen, ja te että mahda mulle mitään.

No te, jotka luette minua, tiedätte, että olen ensin myynyt vain perintökamojani ja nyt vielä oman vietin myötä kerättyä, kun olisi tarkoitus muuttaa uuteen kämppään ensivuonna.

Myyn jotakin päivittäin. Just tänään keramiikkapullo, jossa kapteeni istuu tynnyrin päällä seuraavalla myyntitekstillä
Kapteenin snapsipullon ääressä voit muistella laivastoaikojasi

Haluatko yhdistää laivastoaikojesi muisteluun jotakin positiivista, lorauksen astian pohjalle jotakin vähemmän suolaista. Tämän ääressä voit muistella hurjaa merimatkaa, jonka nuorena teit, jolloin eväät meinasivat loppua, ja suu oli nesteen puutten vuoksi niin kuiva kieltä ei saanut irti kitalaesta kuin taltalla, mutta onneksi Suomenlinnan Elannosta sai olutta melkein heti, kun lautta tuli rantaan.
Tätini outouksien kokoelmasta taas tämmöinen snapsikapteeni kuuden keraamisen pienen mukin kanssa.
Kapteeni voisi värväytyä 42 hinnalla taas uuteen seikkailuun, koko äijä on pääharteilla 28 senttiä korkea.
Kapteenin niska on vähän väsynyt, sen ymmärtää, kun ajattelee mikä määrä juomia on siitä kurkusta kulkenut, mutta vielä toimii.
Voin postittaa sen sinulle 8 eurolla, mutta samaan pakettiin voisi mahtua muutakin. Tai voit noutaa ne luotani Helsingin Vesalasta, likeltä Mellunmäen asemaa. Tiistaisin voi kulkeutua Sörkka-Kallio-Töölö suunnalle ja torstaisin Mellunmäki-Tapiola välin asemille. 24.7 asti NOUTAJALLE kaikesta 10% alennusta, joten…

Harvase päivä lähtee jotakin. Nyt noutaja saapuu noin kello 17:00
Mutta kuitenkin.  Miksi en kirjoita samanlaisia työhakemuksia.

Minä olen Petja Jäppinen.

Mä en muista kuinka monta työhakemusta mä olen vuosien mittaan tehnyt, ilman että on kuulunut yhtään mitään.

Lopetin laskemisen joskus 200 jälkeen.

Kerran, 25 vuotta sitten, olin työhaastattelussa, jossa haastattelija sanoi, että jos me halutaan maistereita, mä laitetaan kuorma-auto hakemaan niitä yliopistolta, mutta jos me halutaan jotain enemmän, ihmisiä, jotka osaa kertoa tarinan, me joudutaan etsimään niitä ihan erikseen.

Mun merkittävin puute on se, että maailma on ajanut ohitseni, melkein kaikki työt mitä olen tehnyt on muuttuneet sellaiseksi että niihin tullaan vähintään ammattikorkeakoulun papereilla, ellei maisterina.

Yhdessä hommassa kaikki jotka sitä nyt tekee, taitaa olla tohtoreita.

Ja toinen mun paska puoli on sitten se, että mun kielitaito on surkeaa, ja pikkuisen painetta päälle, katoaa sekin. Luen italiaa ja englantia, ymmärrän jonkin verran selkeää englantia tai toscanesea , mutta että tuottaisin itse, vaikeaksi menee… Tosin onnistuin kerran selittämään oman työni ranskaksi loppukäyttäjälle, mutta se menee mystiikan piikkiin.

Sitten muistin elämäni tärkeimmän asian.

Minä olen Petja Jäppinen, ettekä mahda mulle mitään.

Mun ilmoitukset myy kamaa, joka päivä jotakin, miksi se sama asenne ei myisi minua.

Ja sitten

Uusissa hakemuksissa sanon liki kärkeen, että paskat teitä mitään mun koulutus kiinnostaa, te olette kiinnostunut siitä mitä mä teen.

Ja mitä kielitaitoon tulee, niin edellisessä työssäni hoidin tapauksia, joissa toinen puhui vain portugalia, urdua tai romaniaa, ihan onnistuneesti, ja paremmin, kuin me molemmat olisimme puhuneet paskaa englantia.

Minä olen Petja Jäppinen ja jos te palkkaatte minut, palkkaatte minut siksi, että minä teen asiat toisella tavalla.

Alalla ei ole hirvittävästi väliä.

Mutta pitää sitoutua, puolin ja toisin.

Mutta teidän pitää vakuuttaa minut, että se duuni on vaivani arvoista, ettette myy paskaa tai ole mulkkuja.

Paskan kanssa toimiminen ei ole kovin motivoivaa.

Niin kuin Ismo Leikola sanoi ”hyvin harvat ihmiset pitävät mulkuista”.

Ensin opetellaan, miten homman perusteet, sitten kun se on hallussa, sitten alkaa tapahtua.

Muutin muutin kontaktoinnin uuteen tyyliin, samaan millä olen myynyt muuttokuormaani

Nyt noin 40% posteista on johtanut haastatteluun ja tämän rapian kuukauden aikana niitä on ollut enemmän kuin viime vuonna.

Ja olen lähettänyt hakemuksia vain paikkoihin, jotka ovat alusta asti vaikuttaneet hakemisen arvoisilta, sellaisilta joihin voi sitoutua, olla ylpeä duunipaikastaan.

Minä olen Petja Jäppinen, ja ette mahda mulle mitään.