Teimme toukokuussa 2016 matkan Kreikkaan, pistän nyt matkakertomuksen uusiksi.
TOUKOKUU 20, 2016
Kastos vaan!
Formekulan jälkeen matka jatkui seuraavalle saarelle.
Kastos on pieni saari kuntansa ääressä, 50 kilometrin päässä kuntakeskuksessa, jossa aikaisemmin on ollut niin oma koulu kuin sairaalakin.
Nyt ei ole enää koulua, eikä kuntaakaan, ja vanha kunnantalo on kylätalona aution sairaalan vieressä.
Nyt siellä, Kastoksella, on jäljellä vain muutama kymmenen asukasta, eri lähteissä mainittuja lukuja on 41 ja 62, mutta vähän, mutta sesongin sattuessa siellä voi olla satamassa saman verran jahteja, kuin saaressa on asukkaita ja lisäksi saarelta kotoisin olevat, jotka tulee lomalle kotiin.
Meillä oli tunti aikaa olla Kastoksessa, jona aikana ehdimme käydä hautausmaalla, matkamuistomyymälässä ja rantabaarissa.
Kun paattimme parikymmentä matkaajaa pöllähti maihin, tuli rantabaariin vipinää, ja tarjoilijakin saikin hetken lentää.
Saatan kuvitella, toisissa olosuhteissa, olisin mieluusti vain istunut varjossa keskipäivän alla ja katsellut tuota naista.
Hänessä oli jotakin koskettavan tuttua, ja sitten muistin, kun katselin kotona tätä kuvaa, että hän muistuttaa yhtä antiikin ajan kuuluisinta patsasta. (Kaivelen joskus kuvan tähän),
Kuva kuitenkin innoitti.
Itsestäni tämä on parhaitani koskaan. Voitte seurata kuvan linkkiä katsomaan mitä muuta siitä sai.
Me söimme jäätelöä.
Anteeksi pyydellen neiti sanoi, että heillä on vain kotitekoista jäätelöä…
No voi jumalauta, sanoisi tähän Honkakorpi.
Se jäätelö…
Minä olen erittäin perso jäätelölle, ja olen syönyt sitä kaikkialla, minne matkani on vienyt.
Sangen usein, koska on perso myös suklaalle, valintani on suklaajäätelö.
Tämä jäätelö oli varmasti parasta suklaa jäätelöä, mitä olen koskaan syönyt.
Kohtuu rasvaista, ja jäätelössä se ei tarkoita vähärasvaista, runsaan suklaista eikä liian makeaa.
Jos olisi ollut aikaa, olisin jäänyt sijoilleni, katsomaan sitä jumalatarta ja syömään jäätelöä.
Mutta matka jatkui.
Satamassa näkyi vanha katti, ruosteen karvas, joka varmasti oli nähnyt parempiakin päiviä, mutta vastaavasti, varmasti tulisi näkemään huonompiakin, kuihtui armottoman valon alla, niin kuin itse kukin.
Satamaa vastapäätä oli kaksirunkoalus, katamaraani, jossa roikkui väsyneesti lepattaen Suomen tasavaltalaisten itsehäpäisevä lippu.
varmuutta ylitse mainingin…
Ja perässämme Pietarin Keisarillisen pursiseuran värit purjehdimme nurkan taakse.
