Teimme toukokuussa 2016 matkan Kreikkaan, pistän nyt matkakertomuksen uusiksi.
TOUKOKUU 20, 2016
MATKA ONASSIKSEN SAARELLE
Kolomoksen jälkeen sitten länteen.
Ensin matka kävi ohi Meganissin suuren saaren.
Se on saariston suurimpia saaria, vaikkakin vain pari tuhatta asukasta, ja sen oli pitkään siinä rinnalla, kun purjehdimme sen sivuitse takaisin kohden Nidriä, ja viimeistä kohdettamme Joonian risteilyllä, Scorpiosta.


Aristoteles Onassis osti saaren yksityiseksi piilopaikakseen vuonna 1963. Hinta oli nykyrahassa vain 16 000€ ja sillä sai metsäisen, vajaan neliökilometrin saaren, parin kilometrin venematkan päässä kylän satamasta.

Ennen sitä myös Nidri oli vain pieni kalastajakylä, muutama talo, ja varsinainen asutuskeskus oli kauempana sisämaassa oleva Rachin kylä, jossa sielläkin oli vain muutama sata asukasta.
Onassiksen tulo muutti koko Lefkaksen saaren elämän.
Nidri lähti kasvamaan rajusti, ja suurimmillaan yli 800 asukasta oli töissä Onaksiksella ja loppuvaiheessakin liki 100.

Kun Onassis osti saaren, se oli suurelta osin metsää, mutta puita istutettiin vielä paljon lisää, tehtiin teitä ja penkeretitä, eikä siinä ollut ainuttakaan hiekkarantaa.
Kaikki hiekka tuotiin Scorpiokselle Salamisin saarelta, läheltä Pireusta, joka on kuuluisa Salamisin salmen meritaistelusta.

Nyt saarella on useita hiekkarantoja, kuuluisin niistä tunnetaan Jackie O:n rantana.
Scorpioksen lisäksi Onassis osti naapuri saaren, paljon pienemmän Scorpidin, pojalleen Alexanderille metsästystä varten, vaikka näin pohjoisesta näkökulmasta parinkymmenen hehtaarin metsästyssaari on vähän lapsellinen idea.
Varsinainen hullunmylly Scorpioksen ympärillä alkoi kun Aristoteles Onassis meni naimisiin Jacqueline Kennedyn kanssa.
Jackie O teetti saarella muutostöitä sen seitsemän vuoden aikana jonka oli Scorpioksen emäntä ja mm. vaikka varsinaiset asuintilat ovat vaatimattomat, rakennettiin hulppea vierastalo keskelle saarta ja juuri se oli rakennus, joka näkyi hotellihuoneemme ikkunasta.

Jackie O toi myös Nidriin vipinää, kun paparazzit kyttäsivät vilahdusta oman aikansa maailman kuuluisimmasta rouvasta, ja se kannatti, kun vuonna 1972 kuvattiin, sittemmin selvisi, Onassiksen vihjeestä, alaston Jackie O Scorpioksen rannalla.
Ja samalle rannalle saimme tehdä viimeisen uimapysähdyksen.

Kun Aristoteles Onassiksen ainut poika, Alexander kuoli lento-onnettomuudessa vuonna 1973, ja Aristoteles keuhkokuumeeseen pari vuotta myöhemmin.
Niin Scorpioksen, Scorpidin kuin mahtavan muun omaisuuden peri Christina Onassis, ainut tytär.
Tytär kuoli vain 37-vuotiaana huumeiden yliannokseen, ja koko omaisuus meni sen jälkeen hänen ainoalle lapselleen Athina Onassis Rousselille.
Nyt 31-vuotias Athina olisi halunnut myydä saaren, sillä hän on käynyt siellä vain muutaman kerran, ja saaren ylläpitokustannukset ovat kaikkineen miljoonan vuodessa, mutta saari on sääntöperintö; se ei oikeastaan ole Athinan, vaan suvun, ja hänen isoisänsä testamentti kieltää sen myymisen niin kauan, kuin yksikin hänen jälkeläisensä on elossa tai perheellä on varallisuutta sen ylläpitämiseen.
Testamentin mukaan, mikäli varallisuutta ylläpitämiseen ei ole, saari menee Olympic Air yhtiölle tai Kreikan valtiolle.

Nyt saari on sitten vuokrattu venäläiselle Ekaterina Rybolovlevalle, 99 vuodeksi 120 miljoonan euron hinnalla.
Ekaterinan isä Dimitri on venäjän 14.rikkain ja maailman 200 rikkaimman joukossa.
Ekaterina on viettänyt saarella mm. kohtuu hulppeat 25-vuotispäivät, joilla esiintyi joku maailman suurimmista tähdistä, mutta jonka nimi ei minulle sanonut mitään, mutta kuulosti oppaan lausumana Bjonselta.
Uudesta isäntäväestä ei oikein pidetä, ja he ovat sitten yrittäneet osoittaa hyvää tahtoa mm. antamalla rahaa Lefkadan uuteen ambulanssiin ja kustantamalla harrastusmahdollisuuksia saaren nuorille, mutta saaren venäläisten sisäänpäin lämpiävyys, aseistetut maalla ja vedessä eivät herätä paikallisten luottamusta. Vaikka Onassis saattoi olla mulkku, hän oli sentään heidän mulkkunsa.
Matkan lopuksi purjehdimme vielä saaren ympäri, ohi Madourin saaren, joka on Kreikassa kuuluisa kahdesta kirjailijasta ja yhdestä elokuvasta.
Aristoteles Valaoritis oli 1800-luvun puolenvälin kuuluisimpia runoilijoita Kreikassa, mutta myös poliitikko, joka vaikutti siihen, että Joonianmeren saaret, jotka olivat 1815-1868 Ison-Britannian protektoraatti, liitettiin Kreikkaan.

Saaren nykyinen omistaja Nanos Valaoritis on 1900-luvun arvostetuimpia kreikkalaisia kirjailijoita, vastarintaliikkeen sankari jne., kuten hänen ikäluokkansa miesten kuuluu olla, jonka ura ulottuu ensiteoksesta vuodelta 1939 vuoteen 1998 asti, jolloin nyt jo 95 vuotias kirjailija julkaisi viimeiset teokset, toistaiseksi.
Yhdeksän tunnin ja noin 100 kilometrin jälkeen ms/ Christina toi meidät takaisin Nidriin.
Päivä oli eittämättä yksi elämäni loistavampia lomapäiviä, kaunis, upea, mahtava ja innoittava.
Palaan vielä huomenna muutaman sanan verran tähän teemaan.