Ne jotka minut tuntevat, ja ovat lukeneet minua enemmän, tietävät miten ajattelen kuvilla ja tarinatkin, jotka kerron, ovat syntyneet kuvista joita näen mielessäni, kuin kertoisin näkemäni elokuvan.
Sitten minä näen myös puutarhoja, tiloja ja rakennuksia, joista jotkut jäävät pyörimään mieleen kuin korvamato.
Yksi mielessäni oleva on kirjastoni,
Ruostumattomien teräsunien katedraali uruille ja mekaaniselle tuuballe,
joka lähti siitä, kun joku otti puheeksi, miten asuisi, jos ei olisi mitään rajoitteita.
Ja millainen olisi kirjastoni?
Enemmän yksityiskohtia kenties toisten, mutta kirjaston pohjoispuolella olisi suuri aidattu kirsikkapuisto, jossa porttirakennus, vaaleansinisistä lasitiilistä laitetttu, jossa olisi vesipistettä, vessaa ja suojaa auringon paahteelta. Yksinkertainen rakennus, liki kuin läpikuultava, kun sisäseinät heijastaisivat ulkoisen valon takaisin.
Lasinen sininen rakennus olisi kuin lumilinna ruosteen karvaan seinän katkona
Itse puutarhan aita olisi rosten-terästä, eli teräslaatua, jonka pinta näyttää ruosteiselta, mutta joka kestää erittäin hyvin korroosiota. Aita olisi koottu paloista, jotka ovat neljä korkeita ja kuusi metriä pitkiä, ja muodostaisivat kehän, jossa porttirakennusta vastapäätä olisi pääsy kirjastoon.
Aidan viertä kulkisi mustaa kiveä, peukalonpäätä suurempaa nappulaa oleva käytävä ja sen sisäpuolella nurmikko, jolla kasvaisi kirsikkapuut.
Aitaan on leikattu kirja, koko kirja, laserilla tai vesileikkurilla, en nyt tiedä kumpi olisi tarkoituksenmukaisempi, neljän millin teräslevyyn, mutta kesällä niin laskeva kuin nouseva aurinko paistaisi Sofi Oksasen Puhdistuksen pitsiksi leikkaamaan teräksen läpi kirsikkapuistooni.