Sinä aamuna, kello 7.00 Walter Audisio ja Alto Lampredi lähtivät 14 muun miehen kanssa Milanosta kohden Dongoa, pientä kylää, jota hyvän tahdon vuoksi joku sanoo kaupungiksi.
Eikä sinä huhtikuisena lauantaina, 1945 ei Maria Falconieri uhrannut ainuttakaan ajatusta Lombardialle, vaan heräsi kello seitsemän ja hänen miehensä nousi säpsähtäen istumaan sängyn laidalle, sytytti kärpäsen likaamaan lampun sängyn päällä ja katsoi kysyvästi vaimoonsa, jonka katse kertoi kaiken tarvittavan. Mies nyökkäsi, veti nopeasti vaatteet päälleen, kysyi vain, “pärjäätkö sinä?” Ja nyökkäävän vastauksen saatuaan, lähti ulos hakeakseen auton.
Maria puki itsensä, kuluneisiin ja yksinkertaisiin vaatteisiin, ilman että yksikään hänen ajatuksensa edes hipaisi Comoa. Huohottaen hän puki jalkaansa vanhat, äidiltä saadut matalakorkoiset kengät, yksikään hänen ajatuksensa ei edes etäisesti koskenut Giuliano di Mazzagran seutua ja kun Alfrudo Falconieri tuli hakemaan vaimoaan, ei heistä kumpikaan olisi tiennyt mitään Villa Mariasta kylästä ja kysymys Villa Belmontesta, josta avautui näköala yli Como-järven, olisi varmasti saanut vain kärsimättömän mulkaisun.
Siihen aikaan kun Walter Audisio ja Alto Lampredi tulivat Villa Marialle, Maria Falconieri luki Ava Mariaa, täynnä täynnä pelkoa ja toivoa, ja Alfrudo istui hänen sänkynsä vieressä kättä pidellen.
Dongossa kello 15:15 vangit kävelivät painunein päin mustalle Fiat 1100 -autolle ja laitettiin sen takapenkille, samaan aikaan kun Alfrudoa pyydettiin Bragalonessa poistumaan huoneesta. Tämä käveli ovelle, vilkaisi taakseen, ja hymyili olkansa yli, epävarmasti, silmät kosteutta kimaltaen.
Alfrudo käveli pitkin Uuden Sairaalan käytäviä, säikkynä kuin jänis, joka on kuulee koirien haukkuvan, kun kaukana Dongossa musta auto lähti liikkeelle.
Mustassa autossa, takapenkillä istui jykeväpiirteinen mies, alta 170 senttiä pitkä ja 61 vuotta täyttänyt, tuijottaen edellä olevan miehen niskaa, huomaamatta puolta nuoremman naisen vieressään pitävän häntä peukalosta.
Silloin kun Alfrudo palasi takaisin kohden huonetta, seisoi murtunut mies Villa Belmonten edessä ja nainen heittäytyi hänen ja konepistoolin väliin, mutta siitä ei Alfrudo tiedä mitään, vaan hän kuulee vaimonsa rauenneen.
Huoneen ovi avautuu, ja hoitaja sanoo, “Se on tyttö.”
Falconierit eivät enää koskaan uhranneet kovin montaa ajatusta Benito Mussolinille ja Claretta Petazzille, vaan tämä päivä, 28. huhtikuuta, oli aina heidän tyttärensä, Speranzinan, syntymäpäivä.