Avainsana: köyhyys

On maamme köyhä…

Ulkomaanpelle kysyi ”Miksi Suomi on niin köyhä muihin Pohjoismaihin verrattuna?”
Minä niille sitten vastasin.

Ihan ensin.
En tiedä mitä se on englanniksi, mutta kokeillaan ”jyväarvo”

Jos laittaa viivan maapallon ympäri Suomen etelärannikolta, niin siitä pohjoiseen asuvista ihmisistä 60% on suomalaisia.
80 kilometriä Helsingistä etelään on viro.
Suomen rannikot ovat parasta viljelyaluetta.
Suomessa, ennen modernia aikaa, viljasato oli hyvänä vuonna keskimäärin 16 jyvää yhtä kylvettyä siementä kohden.
Virossa oli sen verran lämpimämpi että siellä sai 18-19 jyvää. Hyvänä vuonna virossa sai 20% enemmän.
Suurimmassa osassa maata viljaa riitti myyntiin noin 4 kertaa sadassa vuodessa. Kaikki muu vilja käytettiin kotona.
Ruotsin asukkaista 90% asuu etelämpänä kuin Suomen etelärannikko.
Tanskan pohjoisin kärkikin on paljon etelämpänä. Tänään unohdamme Grönlannin
Norja taas. Se oli kalastuksen supervalta, ja tuotti myös aikoinaan hyvin tärkeää valasöljyä.

Se on pohja. 1800-luvulle asti jyvä arvo oli tärkein maan tuottavuuden mittari. Jos sinulla oli maatila, sait lainaa sitä helpommin, mitä parempi sinun maantuottosi oli.
Tästä syystä suomalaisilla ei ollut mahdollisuus kehittää teollisuutta. Lue lisää ”On maamme köyhä…”