Avainsana: Malmi

Samalla penkillä

Olin matkalla  kotiin ja Malmin kohdalla bussi alkoi tulla jo kohtuu täyteen. Koska hartiani vievät puolitoista paikkaa penkistä, kukaan ei istu yleensä viereeni. Nyt siihen silti istahti neiti-ihminen, keveästi ja luontevasti, juuri kuten neiti-ihminen, joka tietää arvonsa ja paikkansa, ja tällä kertaa se paikka oli minun vierelläni.

Neidin äiti ja rattaissa olevan nuorempi veli, johon määrite ”räkkänokka” olisi saattanut sopia, jos nenää olisi ollut kyllin nokaksi, eikä sitä räkääkään juuri ollut, asettuivat keskisillalle. Neiti vilkaisi minuun, arvokkaasti, ja vaihtoi sitten hieman asentoaan, niin että sai katsekontaktin veljeensä. Tämä oli varmasti perusteltua, maailmassa on hyvin vähän mitään niin paljon valvontaa ja kontrollia vaativia asioita, kuin neiti-ihmisen pikkuveljet.

Neidillä oli erittäin kaunis, poltetun oranssin värinen popliinitakki, pituus hieman polven yläpuolelle, siistit kaitalepaikkataskut, vyö ja suhteellisen iso kaulus.

 

Lue lisää ”Samalla penkillä”

Malmin kalteva torni

Löysin kuvan äitini jäämistöstä, etualalla mies selin, liian iso takki ja päässään lippalakki, koko olemus vasemmalle kallellaan, kuin vinoon astuttuna, ja taustalla kalteva torni, savupiippu, vastakkaiseen suuntaan, kuin aikoisi murskata miehen.
Miehessä oli jotakin tuttua, ja samalla ikiaikaisen vierasta. Sitten muistin, en sano “tunsin”, mutta likimain, Kawalewskit naapurista, kauan sitten.
PIeni kumara mies, ikisänki kasvoillaan, kulkemassa kaikin tavoin suuremman vaimonsa rinnalla, käsi heilahtaen nostamaan hattua jokaiselle tutulle, niin naapurin mustalaiselle, kuin pikkupojalle. Joku sanoi että hän oli Ruben, joku toinen Julius, mutta kaikki sanoivat Kawalewskin ukko.
Kawalewskin ukko kesti sodan, keskitysleirin, pakolaisuuden ja Märta Kawalewskin.
Ja Malmin ruukkutehtaan savupiipun kaatamisen.

Miksi 1956

Minulta on kysytty, että miksi minun novellini sijoittuvat aina menneeseen aikaan.
Ihan ensin, ensimmäinen Bragalone-tarina, jonka kirjoitin liki 20 vuotta sitten oli tunnelmaltaan etäinen, menneen maailman kaltainen, joka ei sijoittunut selvästi muualle, kuin sodan jälkeisen ajan Italiaan, ilman vuotta, mutta ilmapiiri oli nostalginen ja kiireetön.


Muut tarinat sijoittivat Bragalonen tarkemmin, saarelle, länsirannalle, kaupunkiin, joka oli jossakin välimerellisten kulttuuripiirien rajalla.

Sitten kirjoitin novellin Bragalonen laulaja, jossa pakkanen on tärkeä osa tarinaa. Se lukitsi monta tarinaa sitten vuoteen 1956, jolloin helmikuu oli hyytävin Italiassa vuosisatoihin.

Bragalonen tarinat eivät ole jatkokertomuksia, siten kuin yleensä ajatellaan, vaan tarinoiden verkosto, ja lukitsi sitten Bragalonen laulaja koko joukon muita tarinoita samaan aikaan, Bragalonen hyvä lukija sivuaa laulajaa, ja Bragalonen hyvä lukija viittaa Bragalonen rakastavaisiin, jotka taas…   

Ja samat hahmot ovat edelleen mukana, jotka olivat ensimmäisessä tarinassa.

Sitten on etäännyttäminen.
Vaimoni on ehdottanut että voisin kirjoittaa lapsuuten Malmista Helsingissä.
Ehkä joskus voinkin, mutta nyt en.
Kun sijoitan tarinan mielikuvitukselliseen kaupunkiin 63 vuoden taakse, saan tilaa. Vaikka poiminkin tarinoihin juttuja lapsuudestani, silti ne eivät ole totta, eikä kukaan pääse sanomaan, ettei se noin ollut, koska Bragalone on juuri sellainen millaiseksi minä sen ajattelen, pienehkö kaupunki saarella, joka kovasti muistuttaa Sardiniaa, mutta ei kuitenkaan ole, outona vuotena sodan jälkeen, juuri kun massaturismi oli syntymässä.

Eikä ne kaikki menneeseen sijoitu. Vain Bragalonen tarinat.

Stadi ja sen asemat

Tämä mekko on suunniteltu Herttoniemessä olevasta katunäkymästä tehtyyn kuvaan. 

Tuossa aikaisemmin tulin kertoneeksi että suunnittelin taidetta metroasemille, mutta en sitten voittanut yhtään osakilpailua.
Mutta käytin sitten niitä johonkin muuhun.

 

Tämän lattiatyynyn aiheena on Kontulan ostoskeskus

 

 

Kassin aiheena on Herttoniemen kartanopuisto

 

Tässä mekossa aiheena on Itäkeskuksessa oleva kävelysilta. 

 

 

Kontulan kirkkokello

Lue lisää ”Stadi ja sen asemat”