Teimme toukokuussa 2016 matkan Kreikkaan, pistän nyt matkakertomuksen uusiksi.
TOUKOKUU 23, 2016
Alkujaan oli tarkoitus viettää viimeinen päivä käymällä Lefkadan kaupungissa, saaren pohjoisessä kärjessä, missä salmi erottaa sen mantereesta, mutta iltamyöhällä päätimme että emme, koska molempien jalat olivat aika paskana. Vaimo kävi vielä vesijuoksemassa ja minä tuijottelin Scorpiokselle Lue lisää ”Nidri 9”
Teimme toukokuussa 2016 matkan Kreikkaan, pistän nyt matkakertomuksen uusiksi.
TOUKOKUU 22, 2016
Se oli viimeinen täysi päivä.
Aamu otettiin rennosti.
Me ollaan siinä aika hyviä.
Vaimo kävi uimassa ja vesijuoksemassa.
Ja minä istuin varjossa auringon alla.
Iltapäivä kävelimme satamaan, hitaasti.
Kylä oli hiljainen, mutta paljon lähdössä olevia turisteja laukkuineen.
Onnistuimme sitten näkemään kyllä hyvin tyypillisen, tekisi mieleni sanoa, kliseisen kreikkalaismummon.
Nyt valitsimme ruokapaikaksi El Grecon, joka jossakin on mainittu kaupungin parhaana.
Minä valitsin nyt sen mustekalan ja vaimo scampit, alkupalaksi lefkadan piirasta ja munakoisopullia.
Munakoisopullat on paikallinen erikoisuus, ja uskon että se jääkin sellaiseksi, hyvin paikalliseksi ja erikoisuudeksi. Oikeastaan ihmettelen että se oli levinnyt keittiön ulkopuolelle.
Lefkada-piiras sitä vastoin oli niin hyvä, että tehtiin sitä sitten kotonakin, mikä on oma messunsa.
Niin kuin joka terassilla, täälläkin oli kissat kerjuulla ja vaimo antoi kissalle scampin pään.
Kissa nuuski sitä ensin, sitten tuijotti vaimoani ikään kuin ”Ai sä niin kuin meinaat että mä syön tän panssarin tosta vaan?” ja tuijotti taas scampin päätä tyrmistyneenä.
Vaimo sitten meinasi että jos katti ei päätä syö, niin siirtää sen roska-astiaan, niin silloin kissa hyvin määrätietoisesti, ilman kynsiä ja kohteliaasti, otti vaimon käsivarresta kiinni, ja työnsi sen pois.
Ja söi pään.
Sitten mentiin syömään jälkiruoka toiseen ravintolaan, Eliteen. Vohveli jugurtin, hunajan ja saksanpähkinöitten kera. Oli hyvää.
Käveltiin hotellille ja käytiin kaupassa.
Ouzo pullo kotiin viemiseksi.
Vaimo kävi vielä uimassa ja kuvasi viimeinkin pohjassa näkemänsä oudot töttöröt.
Simpukoitahan ne.
Vaimo näki myös merisiilejä, joten hyvä pitää uimatossut jalassa.
Illalla, kun Nidri painoi itsensä tyynyyn, alettiin jo suunnitella lähtöä ja pakkaamaan laukkuja.
Teimme toukokuussa 2016 matkan Kreikkaan, pistän nyt matkakertomuksen uusiksi.
TOUKOKUU 20, 2016
Perjantaina päivän huikean merireissun jälkeen käytiin vielä syömässä girokset, jättiannokset, sitten könkättiin hotellin terassille juomaan hieman viiniä, ja sitten suihkuun ja nukkumaan.
Lauantai.
Hiljaiseloa.
Yksi syy, miksi lähdimme Nidriin, oli se, että ajattelimme ettei siellä olisi mitään.
No siellä oli Christina, mutta ei kovin paljon muuta.
Se sitten pisti mielikuvituksen kuplimaan.
Suunnittelin paljon uusia vaatteita.
Ensin meni aikaisemmin suunnittelemani pyöräilytakki ihan uusiksi, valmistuskustannukset laskivat todella paljon (no toisaalta, kyllä sen silti voisi toteuttaa kalliisti )
Sitten suunnittelin pyöräilyhousut ja niihin säärystimet, vähän uudelleen lämmitin niissäkin vanhoja, hyvin vanhoja juttuja.
Sitten tuli pyöräilytakin kautta pikkutakki, ja sen sivussa sitten syntyi housut, niin että pyöräilytakki ja housut on yhteensopivia pikkutakin ja housujen kanssa.
Tämä johti sitten uusien säärystimien suunnitteluun.
Ja nyt sitten piti miettiä liivejä…
Se johti eräänlaisen puseron suunnitteluun ja siitä eteen päin kahden… Kutsun sitä liivikkeeksi.
Matkalla mukana ollut liiviä kutsun omalla nimelleni, kuinkas muutoinkaan, Petja-liiviksi.
Petja-liivi sai tekniksen kuvauksen, kuin myös Petja-takki, -sinelli ja päällysliivi.
Ja sitten tulin suunnitelleeksi pari uutta paitaa, jotka on oikeasti aika… mielenkiintoisia.
Ja kaikki tämä pitkästymisen vuoksi
Sitten kävimme syömässä.
Kalypso, kiven heiton päässä hotellilta.
No oikeesti, aika saatanan haka saa olla kiven heitossa, mutta kuitenkin, lähin ravintola, sillä ei oikeasti huvittanut lähteä varsinaiselle ravintola-alueelle.
Minä tilasin vasikkaa.
No ei se varmaan vasikkaa ollut, vaan yhtä paljon vasikkaa, kuin Suomen lounaspaikoilla saa härkää.
Mutta hyvää se oli.
Ja vaimoni otti annos näytti kyllä vielä paremmalta.
Raahustimme hotellille kylläisinä ja menimme vielä terassille juomaan lasit viiniä.
Jäimme pimenevään iltaan, vaimo kävi vielä yöuinnilla ja minä yritin kuvata pimeässä Nidriä ja puutarhaa.
Sitten tapahtui jotakin.
Näimme jotakin jota emme olleet nähneet koskaan ennen.
Tulikärpäsiä.
Mikään kuva niistä ei onnistunut, mutta silti.
Ne olivat kiehtovia ja paljon valoisempia kuin kuvittelimmekaan.
Tulikärpästen puutarha päätyi sitten lakanaan.
Teimme toukokuussa 2016 matkan Kreikkaan, pistän nyt matkakertomuksen uusiksi.
TOUKOKUU 20, 2016
Matka Christinalla päättyi sinne, mistä se alkoikin, Nidrin satamaan.
Jollakin tavoin tuntuu haikealta edes kirjottaa siitä… Oikeastaan tuntuu että joutuisi lopettamaan tuon upean matkan uudelleen, vaikka toivoisi olevansa siellä edelleen, sinisen taivaan alla, sinisemmän meren aalloilla.
Laivan miehistö huolehti meistä loistavasti.
Kapteeni oli kohtelias, huumorintajuinen ja erittäin lämmin persoonallisuus, joka sai tuntemaan olon turvalliseksi ja huolehdituksi.
Risteilyemäntä Ana, joka kertoi meille kaikesta näkemästämme, puhui kaunista englantia, oli hurmaava ja huolehti meistä esimerkillisesti.
Sitten oli kansimies, joka jäi etäiseksi, mutta sen verran mitä oli tekemisissä meidän kanssamme oli tehokas ja kohtelias.
Eritysesti haluan kiinnittää huomiota siihen, että ammattilaiset pitävät huolen työpaikastaan.
Laiva oli kaikkineen siisti ja hyvin hoidettu, mutta laivan väki ei ainostaan pitänyt huolta laivasta, vaan myös ympäristöstä.
Kansimies ui kohteessa rantaan ja keräsi roskat sieltä missä niitä oli. Ympäristö on heidän, kuten meidän kaikkien, elinkeino; ilman sitä ei ole keinoa elää, ei kenelläkään.
Iso käsi tuntemattomalle kansimiehelle.
Pelkästään tämän loistavan päivän vuoksi kannatti lähteä Nidriin.
Jos te lähdette Nidriin, tai edes Pargan alueelle, kysykää oppaalta mahdollisuutta risteillä Christinalla
Teimme toukokuussa 2016 matkan Kreikkaan, pistän nyt matkakertomuksen uusiksi.
TOUKOKUU 20, 2016
Kolomoksen jälkeen sitten länteen.
Ensin matka kävi ohi Meganissin suuren saaren.
Se on saariston suurimpia saaria, vaikkakin vain pari tuhatta asukasta, ja sen oli pitkään siinä rinnalla, kun purjehdimme sen sivuitse takaisin kohden Nidriä, ja viimeistä kohdettamme Joonian risteilyllä, Scorpiosta.
Aristoteles Onassis osti saaren yksityiseksi piilopaikakseen vuonna 1963. Hinta oli nykyrahassa vain 16 000€ ja sillä sai metsäisen, vajaan neliökilometrin saaren, parin kilometrin venematkan päässä kylän satamasta.
Ennen sitä myös Nidri oli vain pieni kalastajakylä, muutama talo, ja varsinainen asutuskeskus oli kauempana sisämaassa oleva Rachin kylä, jossa sielläkin oli vain muutama sata asukasta.
Onassiksen tulo muutti koko Lefkaksen saaren elämän.
Nidri lähti kasvamaan rajusti, ja suurimmillaan yli 800 asukasta oli töissä Onaksiksella ja loppuvaiheessakin liki 100.
Kun Onassis osti saaren, se oli suurelta osin metsää, mutta puita istutettiin vielä paljon lisää, tehtiin teitä ja penkeretitä, eikä siinä ollut ainuttakaan hiekkarantaa.
Kaikki hiekka tuotiin Scorpiokselle Salamisin saarelta, läheltä Pireusta, joka on kuuluisa Salamisin salmen meritaistelusta.
Nyt saarella on useita hiekkarantoja, kuuluisin niistä tunnetaan Jackie O:n rantana.
Scorpioksen lisäksi Onassis osti naapuri saaren, paljon pienemmän Scorpidin, pojalleen Alexanderille metsästystä varten, vaikka näin pohjoisesta näkökulmasta parinkymmenen hehtaarin metsästyssaari on vähän lapsellinen idea.
Varsinainen hullunmylly Scorpioksen ympärillä alkoi kun Aristoteles Onassis meni naimisiin Jacqueline Kennedyn kanssa.
Jackie O teetti saarella muutostöitä sen seitsemän vuoden aikana jonka oli Scorpioksen emäntä ja mm. vaikka varsinaiset asuintilat ovat vaatimattomat, rakennettiin hulppea vierastalo keskelle saarta ja juuri se oli rakennus, joka näkyi hotellihuoneemme ikkunasta.
Jackie O toi myös Nidriin vipinää, kun paparazzit kyttäsivät vilahdusta oman aikansa maailman kuuluisimmasta rouvasta, ja se kannatti, kun vuonna 1972 kuvattiin, sittemmin selvisi, Onassiksen vihjeestä, alaston Jackie O Scorpioksen rannalla.
Ja samalle rannalle saimme tehdä viimeisen uimapysähdyksen.
Kun Aristoteles Onassiksen ainut poika, Alexander kuoli lento-onnettomuudessa vuonna 1973, ja Aristoteles keuhkokuumeeseen pari vuotta myöhemmin.
Niin Scorpioksen, Scorpidin kuin mahtavan muun omaisuuden peri Christina Onassis, ainut tytär.
Tytär kuoli vain 37-vuotiaana huumeiden yliannokseen, ja koko omaisuus meni sen jälkeen hänen ainoalle lapselleen Athina Onassis Rousselille.
Nyt 31-vuotias Athina olisi halunnut myydä saaren, sillä hän on käynyt siellä vain muutaman kerran, ja saaren ylläpitokustannukset ovat kaikkineen miljoonan vuodessa, mutta saari on sääntöperintö; se ei oikeastaan ole Athinan, vaan suvun, ja hänen isoisänsä testamentti kieltää sen myymisen niin kauan, kuin yksikin hänen jälkeläisensä on elossa tai perheellä on varallisuutta sen ylläpitämiseen.
Testamentin mukaan, mikäli varallisuutta ylläpitämiseen ei ole, saari menee Olympic Air yhtiölle tai Kreikan valtiolle.
Nyt saari on sitten vuokrattu venäläiselle Ekaterina Rybolovlevalle, 99 vuodeksi 120 miljoonan euron hinnalla.
Ekaterinan isä Dimitri on venäjän 14.rikkain ja maailman 200 rikkaimman joukossa.
Ekaterina on viettänyt saarella mm. kohtuu hulppeat 25-vuotispäivät, joilla esiintyi joku maailman suurimmista tähdistä, mutta jonka nimi ei minulle sanonut mitään, mutta kuulosti oppaan lausumana Bjonselta.
Uudesta isäntäväestä ei oikein pidetä, ja he ovat sitten yrittäneet osoittaa hyvää tahtoa mm. antamalla rahaa Lefkadan uuteen ambulanssiin ja kustantamalla harrastusmahdollisuuksia saaren nuorille, mutta saaren venäläisten sisäänpäin lämpiävyys, aseistetut maalla ja vedessä eivät herätä paikallisten luottamusta. Vaikka Onassis saattoi olla mulkku, hän oli sentään heidän mulkkunsa.
Matkan lopuksi purjehdimme vielä saaren ympäri, ohi Madourin saaren, joka on Kreikassa kuuluisa kahdesta kirjailijasta ja yhdestä elokuvasta.
Aristoteles Valaoritis oli 1800-luvun puolenvälin kuuluisimpia runoilijoita Kreikassa, mutta myös poliitikko, joka vaikutti siihen, että Joonianmeren saaret, jotka olivat 1815-1868 Ison-Britannian protektoraatti, liitettiin Kreikkaan.
Saaren nykyinen omistaja Nanos Valaoritis on 1900-luvun arvostetuimpia kreikkalaisia kirjailijoita, vastarintaliikkeen sankari jne., kuten hänen ikäluokkansa miesten kuuluu olla, jonka ura ulottuu ensiteoksesta vuodelta 1939 vuoteen 1998 asti, jolloin nyt jo 95 vuotias kirjailija julkaisi viimeiset teokset, toistaiseksi.
Yhdeksän tunnin ja noin 100 kilometrin jälkeen ms/ Christina toi meidät takaisin Nidriin.
Päivä oli eittämättä yksi elämäni loistavampia lomapäiviä, kaunis, upea, mahtava ja innoittava.
Palaan vielä huomenna muutaman sanan verran tähän teemaan.
Teimme toukokuussa 2016 matkan Kreikkaan, pistän nyt matkakertomuksen uusiksi.
TOUKOKUU 20, 2016
Seuraavaksi purjehdimme kohden Kalamosta.
Toisinaan Christina purjehtii Kalamoksen satamaan, ja matkustajilla on mahdollisuus vierailla kylässä, mutta nyt purjehdimme kylän ohitse matkan päästä, kohden pohjoista.
Saaren pohjoiskärjen tuntumassa on suojainen ranta, jonne teimme vierailun.
Asproyialin ranta on suojaisa paikka, mutta jolle ei saaren puolelta johtaa vain pieni polku, jota pitkin ei autolla pääse ja on niin kaukana kylistä, että tuskin muut kuin rakastavaiset vaivautuvat sinne.
Asproyialin jälkeen matka jatkui länteen, lähemmäs Nidriä, Kolomoksen ja mantereen puolen, Mitikaksen, vuorten jäädessä taustaksi. Ja vielä viimeiseen kohteeseen, ennen paluuta Nidriin.
Teimme toukokuussa 2016 matkan Kreikkaan, pistän nyt matkakertomuksen uusiksi.
TOUKOKUU 20, 2016
Matka jatkui Kastoksen satamasta pohjoiseen
Maissa oltu tunti oli kenties loistavan lomani paras tunti, jos kohta jalat olivat hieman kipeinä, niin ne olisivat olleet joka tapauksessa.
Lyhyen ajelun jälkeen Christina ankkuroitiin Kastoksen saaren toisen pään tuntumaan, pienelle lahdelle.
Ihmiset pääsivät uimaan
Uimisen jälkeen oli tarjolla lounas.
Kapteeni kehui että hänen äitinsä on tehnyt lihapullat, ja ne olivatkin hyviä.
Ateriaa paransi vanha suomalainen mauste- nälkä.
Normaalisti kuvaan kaikki ateriani reissulla, mutta nälkää oli ilmeisesti tarpeeksi, enkä malttanut.
Kastoksen kirkkaat vedet pääsivät tähän malliin.
Löydätte sen ja muut linkistä.
Teimme toukokuussa 2016 matkan Kreikkaan, pistän nyt matkakertomuksen uusiksi.
TOUKOKUU 20, 2016
Formekulan jälkeen matka jatkui seuraavalle saarelle.
Kastos on pieni saari kuntansa ääressä, 50 kilometrin päässä kuntakeskuksessa, jossa aikaisemmin on ollut niin oma koulu kuin sairaalakin.
Nyt ei ole enää koulua, eikä kuntaakaan, ja vanha kunnantalo on kylätalona aution sairaalan vieressä.
Nyt siellä, Kastoksella, on jäljellä vain muutama kymmenen asukasta, eri lähteissä mainittuja lukuja on 41 ja 62, mutta vähän, mutta sesongin sattuessa siellä voi olla satamassa saman verran jahteja, kuin saaressa on asukkaita ja lisäksi saarelta kotoisin olevat, jotka tulee lomalle kotiin.
Meillä oli tunti aikaa olla Kastoksessa, jona aikana ehdimme käydä hautausmaalla, matkamuistomyymälässä ja rantabaarissa.
Kun paattimme parikymmentä matkaajaa pöllähti maihin, tuli rantabaariin vipinää, ja tarjoilijakin saikin hetken lentää.
Saatan kuvitella, toisissa olosuhteissa, olisin mieluusti vain istunut varjossa keskipäivän alla ja katsellut tuota naista.
Hänessä oli jotakin koskettavan tuttua, ja sitten muistin, kun katselin kotona tätä kuvaa, että hän muistuttaa yhtä antiikin ajan kuuluisinta patsasta. (Kaivelen joskus kuvan tähän),
Kuva kuitenkin innoitti.
Me söimme jäätelöä.
Anteeksi pyydellen neiti sanoi, että heillä on vain kotitekoista jäätelöä…
No voi jumalauta, sanoisi tähän Honkakorpi.
Se jäätelö…
Minä olen erittäin perso jäätelölle, ja olen syönyt sitä kaikkialla, minne matkani on vienyt.
Sangen usein, koska on perso myös suklaalle, valintani on suklaajäätelö.
Tämä jäätelö oli varmasti parasta suklaa jäätelöä, mitä olen koskaan syönyt.
Kohtuu rasvaista, ja jäätelössä se ei tarkoita vähärasvaista, runsaan suklaista eikä liian makeaa.
Jos olisi ollut aikaa, olisin jäänyt sijoilleni, katsomaan sitä jumalatarta ja syömään jäätelöä.
Mutta matka jatkui.
Satamassa näkyi vanha katti, ruosteen karvas, joka varmasti oli nähnyt parempiakin päiviä, mutta vastaavasti, varmasti tulisi näkemään huonompiakin, kuihtui armottoman valon alla, niin kuin itse kukin.
Satamaa vastapäätä oli kaksirunkoalus, katamaraani, jossa roikkui väsyneesti lepattaen Suomen tasavaltalaisten itsehäpäisevä lippu.
Ja perässämme Pietarin Keisarillisen pursiseuran värit purjehdimme nurkan taakse.
Teimme toukokuussa 2016 matkan Kreikkaan, pistän nyt matkakertomuksen uusiksi.
TOUKOKUU 20, 2016
Matka jatkui Papanikolisin luolalta kaakkoon, ohi Meganisin eteläkärjen.
Vaimoni oli varsin vaikutettu, ja nautti matkasta jo nyt.
Vaimolleni valokuvaus on tärkein harrastus, ja iso osa blogin valokuvistakin on hänen ottamiaan, joskin suurempi taitaa olla minun.
Yksi tämän matkan kuvien perusteella suunniteltu kuvio on ”Clear focus from near Nydri”
Matkaemäntä kertoi että etelässä oleva saari, taisi olla Kefallonia, oli maanjäristyksessä noussut toiselta puolen saarta peräti 60 senttiä joskus 50 luvulla.
Maanjäristyksiä onkin alueella tämän tästä, edellisenä tiistainakin oli ollut pieni, ilman että huomasimme mitään.
Vaikka alku matkasta oli jo vaikuttava, niin varsinaiset herkut alkoivat pieneltä Formekulan saarelta.
Ihmiset, jotka halusivat, pääsivät mereen uimaan.
Minä en uimisesta perusta, mutta ne jotka siitä pitivät, mukana vaimoni, näyttivät nauttivan siitä paljon.
Formekulan saari oli ensimmäinen etepeista, joilla pääsi mereen uimaan.
Pieni, asumaton saari oli myös munkkihylkeiden lepopaikka, ja kuulemma niitä oli näkynyt siellä edellisellä matkalla.
Munkkihylje liki yhtä harvinainen kuin Saimaan norppa, vaikka sen asuma-alue on valtava, Kyprokselta Azoreille, näitä harvinaisia elikoita on jäljellä vain noin 500-1000 eläintä.
Formekulan jälkeen matka jatkui edelleen itään.
Teimme toukokuussa 2016 matkan Kreikkaan, pistän nyt matkakertomuksen uusiksi.
TOUKOKUU 20, 2016
Olimme ostaneet oppaalta, Aarolta, risteilyn Christina nimiseltä moottoripurjealuksella, ja asetuimme matkaan aamuvarhain, sillä satamassa piti mielellään olla jo kohta kahdeksan jälkeen, vaikka lähtö olisi vasta kello 9.00 tms.
Kysykää minulta miten pitkä alus oli, tai mitä tyyppiä, niin voin sepittää jotakin, mutta nyt en sano siitä mitään.
Laivalla oli kannella reippaasti sellaisia polstereita, joille asettua, ja laivan henkilökunta ohjasikin meidät parhaille paikoille, laivan keulaan, niin että näimme koko ajan minne matkamme johtaa.
Ihan ensin ällistelyn aiheeksi riitti se meri ja sinisyys.
Miten paljon sinistä taivasta oli, ja kuinka lähellä se oli.
Risteleilyemäntä, selostaja-opas, josta myöhemmin lisää, kertoi että Meganissin saari, jossa asuu kuitenkin yli 1000 ihmistä, oli ollut edellisen, ennätys lämpimän kesän ilman vettä, kun joku mulkqvisti ei ollut välittänyt salmen ankkurointiohjeista ja vetänyt vesijohdon saarelle ankkurillaan poikki.
Saatan kuvitella että ko. merihenkilö on saanut kiitosta runsaasti ja kiusaus antaa sitä oikein varren kanssa, on ollut kova.
Meganissi tarkoittaa muutoin Suursaarta ja onkin yksi alueen suurimpia, jos kohta tiettömän taipaleen takana, alkoi 50-luvulla tyhjentyä asukkaista.
Koko etelärannalla ei ollut yhtään maihinnousupaikkaa tai uimarantaa, mutta hyvin kaunis se oli.
Pieni sotahistoriallinen tarina liittyy saaren etelätörmässä olevaan Papanikoliksen luolaan.
Liekö Kreikka toisen maailmansodan ainut miehitetty maa, jolla oli koko sodan ajan vastarintaliikkeellään käytössä sukellusvene?
Kun Italia valtasi Kreikan II Maailmansodan aikana, sukellusvene Papanikolis piilottautui luolaan Meganissin etelärannalla. Kapteeni oli Joonian saaristosta kotoisin ja tunsi vedet ja luolat, niin että piti koko sodan ajan sukellusveneen hallussaan, sai liittoutuneilta polttoainetta, mutta ennen muuta Meganissin asukkaat pitivät huolta aluksen miehistön huollosta, ja alus oli usein piilossa Meganissin luolassa, jota nykyään kutsutaan Papanikoliksen luolaksi.
70-luvulla maanjäristys sorti saaren etelärantaa niin että luola lyheni metritolkulla, mutta on edelleen Kreikan toiseksi suurin meriluola.