Avainsana: patrimonialismi

Venäjän taika – Valta jalustimilla

Mongolien koko yhteiskunta perustui voiman käyttöön ja toisaalta taas komentosuhteisiin suhteessa hallitsijaan. Jokainen mongolikansan mies oli sotilas, ja joka sotilas oli osa samaa komentoketjua, jonka päässä seisoi hallitsija, Suurkaani.

Mongolien armeija muodosti maailman ainoan supervallan.
Koska tavalliselta sotilaalta odotettiin vain ja ainoastaan tehokasta kuuliaisuutta, oli esikunnan virallinen kanta, ettei rivisotilaan tarvinnut tietää mitään muuta, kuin sen mikä oli tehtävän suorittamisen kannalta tarpeen. Sen vuoksi mm. suuri osa kenraaleistakin oli luku ja kirjoitustaidottomia, jolloin heidän sihteerinsä, joilla taas ei ollut mitään määräysvaltaa, lukivat heille pääesikunnan ohjeet.

1236 Mongolien yleisesikunnassa on tehty päätös Euroopan valloittamista ja kun vuonna 1240 Mongolien nopean toiminnan joukot hyökkäävät, Kiova antautuu ja armeija tunkeutuu Puolaan ja Unkariin, ja seuraavana vuonna Mongolit hävittävät Sleesian, Unkarin kuninkaan on paettava Tonavan ylitse.
Hyökkäys kuitenkin pysähtyy joulukuussa, kun tulee uutinen, Suurkaani Ogotai on kuollut ja kaikkien kenraalien on kokoonnuttava Karakorumiin valitsemaan uutta Suurkaania.

1242 Perustaa Batu-kaani Kultaisen Ordan, eli Kiptsakin Volgan eteläjuoksulle ja Venäjällä ylin valta on mongoli-tataarien hallussa seuraavat 200 vuotta.

Venäjän taika – Kuningassopimus

Venäjän ja Euroopan historia kulki vielä jossakin määrin rinnan 1200 luvulla. Vaikka Jerusalemin kuningaskunnassa vallitsi täysfeodalismi, oli Euroopassa jo alettu siirtymään, vähitellen kohden patrimonialistista kuningasvaltaa.

Kehitys alkoi Englannista, niin kuin kehityksellä on Euroopassa yleensä ollut tapana. Kehitys oli oikeastaan alkanut jo 1066 kun Villem Äpärästä, Euroopan suurimmasta ja mahtavimmasta vasallista tulee Vilhelm Valloittaja, Englannin kuningas.

Hän on voimakkaana hallintomiehenä muuttanut Normannian ritariston sotilasluokaksi, joka on uskollinen vain hänelle. Normanniassa ei ole feodalismia sen perinteisellä tavalla, vaan lääni on välitön palkkio uskollisuudesta Herttualle.
Vallatessaan Englannin hän vie mennessään tämän mallin sinne.

Myöhemmin, hänen perikuntansa kiistellessä vallasta, kuninkaan valta toisaalta murenee sisällissodissa, mutta taas vahvistuu ulkoisissa sodissa.

Juhana Maattoman paronit pakottovat allekirjoittamaan suuren vapauskirjan, Magna Chartan vuonna 1215
Magna Charta, jossa kuningas takaa aatelin perusoikeudet, ei ollut tarkoitettu perustamaan eurooppalaista parlamentarismia, vaan oli syntyessään oikeastaan taantumuksellinen asiakirja, jolla haluttiin taata feodaaliparonien itsenäisyys kuninkaaseen nähden.
Tämä asiakirja oli myös sikäli feodaalinen, että feodaaliyhteiskunta perustui sopimuksiin, feodaalisitoumuksiin ja tämä asiakirja vahvisti tiettyjä vanhoja sopimuksia ja loi niille puitteita.

Venäjän taika – Rurikin perintö

Kaarle Suuren hallitessa Euroopan länsiosia, oli vielä idässä vasta oraalla Venäjän valtakunnunan synty.
Kaarle Suuri kruunataan 800 niin Rurik, jota pidetään Venäjän perustajana, tulee perimätiedon mukaan Novgorodiin 862.

Kaarlen pojanpoikien sukuhaarojen taistellessa lännen herruudesta eli Venäjä vielä jonkinlaista järjestäytymisen aikaa.

Vuonna 907 Venäjä astuu tavallaan kansainväliseen politiikkaan ensimmäisen herran, kun Rurikin seuraaja Helge, tai Oleg, kuten venäläiset sanovat, saapuu laivastonsa kanssa Bosborille, ja saa Konstatinopolin tekemään itsensä kanssa edullisen kauppasopimuksen. Tämä asiakirja on edelleen olemassa.

940-luvulla Rurikin pojista viimeinen, Ruhtinas Igor, hyökkää Konstatinopolia vastaan, mutta saa selkäänsä

Igorin poika Svjatoslav onnistuu ensimmäisenä yhdistämään kaikki Venäjän heimot, ja hänen aikanaan Venäjä ulottuu Volgalle asti. Hänen valtansa ei kuitenkaan ole kovin vakaata, ja itseasiassa hänen lyötyä kasaarit, tulee tilalle idästä paljon vaikuttavampi kansa, petsegit, joka hyökkää yli Ukrainan aina Unkariin asti.

Venäjän taika – Kaarlen perintö

Kaarle Suuren imperiumi oli Kaarle Suuren Imperiumi. Se loi taas tietyn Euroopan idean, ja on osaltaan vaikuttamassa siihen millaisena ihmiset Euroopan näkevät, ja vaikuttaa niihinkin ihmisiin, jotka eivät tiedä mikä heihin vaikuttaa. Kaarle Suuren keisarin arvo toi Eurooppaan takaisin taas länsimaisen keisariuden idean, vaikkakaan sen käytännön soveltamisen kanssa onkin sittemmin ollut vähän niin ja näin.
Kaarle Suuri rakensi imperiumin, mutta ei kyennyt ratkaisemaan niitä samoja teknistaloudellisia haasteita, joihin Rooman imperiumi kukistui.

Kun Kaarle oli kuollut, ja hän oli joutunut sitä ennen selvittämään välejään poikiensa kanssa, ja mm. hänen suosikkipoikansa, keisariksi ajateltu Ingelheimin Kaarle, oli kuollut ennen isäänsä, valta joutui kirkkoon tukeutuvalle Ludvig Hurskaalle, jota myös Yksinkertaiseksikin on mainittu.
Kirkon ja Valtion edut eivät olleet yhteneväiset, vaikkakin Ludvigin elinajan kirkon avulla imperium pysyikin kasassa.

Ludvigin kuoltua valtakunta alkoi nopeasti rappeutua. Kruunusta taistelevat veljekset, Ludvig, Lothar ja Kaarle jakoivat valtakunnan, ja saadakseen paikallisvirkamiesten tuen, he tekivät näitten viroista periytyviä, he loivat Eurooppalaisen perintöaatelin.

Venäjän taika.

Seuraava kirjoitus on alunperin kirjoitettu jo kaksikymmentä vuotta sitten, ja julkaistu silloin Talentum omistamassa Duuni.net palvelussa.  Julkaisen nyt uudelleen sarjana, se on myös julkaistu 2005 ja 2011

Sattuneesta syystä, josta myöhemmin lisää, haluan jälleen kerran muistuttaa ettei Venäjä ole Eurooppalainen valtio, eikä se tule sitä koskaan olemaan.

Länsimainen, eurooppalainen, demokratia perustuu tiettyyn historialliseen kehitykseen.
Tuollaista kehitystä ei voi sillä tavoin tiivistää, että jossakin maassa voitaisiin muutamassa vuosikymmenessä siirtyä länsimaiseen järjestelmään.
En sano, ettei olisi mahdollista, että joskun Venäjällä olisi länsimainen demokratia, mutta se ei olisi silloin Venäjä, länsimainen tai demokratia.

Suomi mahtuu länsimaisen demokratia käsitteen alle juuri ja juuri, ja silloinkin jää vähän kantapäätä ulos tai varpaita kivistää, mutta sillä ei ole juuri väliä, sillä me olemme niin merkityksettömiä muille kuin itsellemme.

Mutta ajatus Venäjän länsimaistumisesta tai demokratisoitumisesta yhden tai edes kolmen sukupolven aikana johtaa pettymyksiin ja suuriin ongelmiin.

Tätä minä olen sanonut ja sanon taas.

Vain ne asiat, jotka me hyväksymme, ovat hallittavissa.

Ajatelkaapa sadetta.
Jos ette hyväksy sateen realismia, sitä että sataa, ette te myöskään avaa sateenvarjoa.
Silloin kastutte, laisinkaan riippumatta siitä, hyväksyttekö te sadetta tai ei.

Samalla tavalla meidän on hallitaksemme suhdettamme Venäjään, ensin hyväksyttävä Venäjä.
Venäjä on venäjä.

Tämä ei tarkoita sitä, että ryssä on ryssä vaikka sen voissa paistaisi, vaan tarkoittaa sitä, että ryssä on ryssä, vaikka sen voissa paistaisi.

Se että hyväksymme Venäjän todellisuuden, ei tarkoita sitä, että meidän tulisi suhtautua siihen alentuvasti tai ylimielisesti, vaan kunnioittaa sitä että se on totta.

Tämän todellisuuden kunnioituksesta käsin meidän on sitten toimittava, niin että Venäjä, ja sen olemassa olon todellisuus, pysyvät hallinnassa. Kun se on hallinnassa, se voi muuttua.

Venäjän oma todellisuus on tällä hetkellä kadonnut, kansallinen identiteetti sopeutuu uuteen ajatteluun, mutta mitä se on?

Kremlin virallinen lehti on, kuten jokin aika sitten, julkaissut kruununtavoittelijan haastattelun, jossa kenties on näkyvissä tuulen haistelu; palautuuko Venäjän identiteetti Imperaatorin ympärille?

Jos näin on, onko Putin Monk ja imperialisti?

Koska Kreml on mitä on, onko Venäjän hallitus aina imperialistinen? Paskantaako Venäjän karhu metsään?

Viimeaikaiset Venäjän rajaloukkaukset ja Venäjällä tapahtunut slavistinen kehitys, ovat herättäneet keskustelua minun tuttavapiirissäni, ja vaikka olenkin asiaa yrittänyt heille valottaa, sanomani ei ole oikein mennyt auditiivisesti perille, johtuen varmaan osittain keskustelun luonteesta ja puutteellista taustatiedoista, joita keskustelun aikana on ollut vaikea korjata.

Tästä olisi perin helppo livetä kuullun ymmärtämiseen ja siihen tapaan millä ihmiset ajattelevat, mutta pysykäämme Venäjällä.

Eräs ongelma, mikä ihmisillä on Venäjän ymmärtämisessä, on siinä, että Suomi on demokratia, eikä Suomi ole vain demokratia, vaan Suomi on suomalainen demokratia osana EU:n Unionia.

Venäjä ei ole demokratia, eikä se ole, uskokaa huviksenne, osa Eurooppaan.
Demokratia ei ole mikään tyhjiö, joka automaattisesti imee itseensä kaikki yhteiskunnat. Pikemminkin päin vastoin.

Länsimainen demokratiakaan ei ole mikään monoliitti, vaan kaikkialla missä sitä on, siitä on aina olemassa kansallinen versio, jopa niinkin, että siitä on olemassa hyvinkin paikallisia versioita, riippuen olosuhteista.

Vertailun vuoksi kirjoitan tässä nyt rinnan Euroopan ja Venäjän kehityksestä. Kirjoitus ei täsmää aina ajallisesti tai edes aiheen mukaan, mutta saatan kuvitella sen silti auttavan hahmottamaan Venäjän ja Euroopan kulttuurien ja järjestelmien syvää erilaisuutta.