Länsimaisen demokratian juuret ovat jatkuvuudessa ja sopimusyhteiskunnassa.
Meidän demokratiamme ei ole suoraa perua antiikin demokratiasta, vaan paljon enemmän olemme saaneet vaikutteita roomalaisesta imperialismista, kuin kreikan demokratiasta. Kokonaan toinen asia on ne muut kulttuurivaikutteet, jotka ovat Rooman kautta siivilöityneet meille.
Pax Romana ja roomalaisen ajan muisto vaikutti siihen, millä tavoin keski-aikainen ihminen näki maailman. Toisaalta taas Rooman aikainen kartanokulttuuri vaikutti siihen, millä tavoin keski-aikainen yhteiskunta alkoi rakentumaan.
Ja hyppy historiassa. Porvarillinen ja ranskalaisten dominoima historiankirjoitus ovat mustamaalanneet feodalismin, ja ottaneet kunnian feodalismin kaatamisesta. Todellisuudessa kuningas oli tehnyt lopun feodalimista jo aikaa sitten ennen vallankumousta.
Rooman imperiumi kukistui, niin kuin imperiumit tapaavat kukistua, talouden ongelmiin. Yhteiskunta, sen liikenne ja kauppa eivät kyenneet uudistumaan ja imperiumin kustannukset nousivat sen tuottavuutta nopeammin.
Kun kansainvaellusten jälkeen tilanne alkoi vakiintumaan, lähinnä frankkien toimesta (ketä olivat frankit, on mielenkiintoinen kysymys sekin) alkoi taas valtioitten muodostuminen. Frankkien ydin alueilla, Reinin laakson kahta puolen, oli valtio ennen Kaarle Suuren imperialismia, jo vakiintunut kohtalaisen mukavasti, kun Kaarlen kausi alkoi.
Samaan aikaan ei muualla kristityssä lännessä vielä ollut siihen verrattavaa valtiokoneistoa, kuin kenties islamilaisessa Espanjassa. Kaarle laajensi valtakuntaansa nopeasti, liitti sodilla, liittolaissuhteilla ja murhilla valtakuntaansa koko Ranskan, Bretagnea lukuun ottamatta, ja periaatteessa sen alueen, jota kutsuimme nuoruudessani Saksan Liittotasavallaksi, Itävallan ja Italian Roomasta pohjoiseen.
Mielenkiintoista muutoin se, että kun ajattelee millaisen kulttuurirajan tuo raja nyt muodostaa.