Venäjän taika – Kaarlen perintö

Kaarle Suuren imperiumi oli Kaarle Suuren Imperiumi. Se loi taas tietyn Euroopan idean, ja on osaltaan vaikuttamassa siihen millaisena ihmiset Euroopan näkevät, ja vaikuttaa niihinkin ihmisiin, jotka eivät tiedä mikä heihin vaikuttaa. Kaarle Suuren keisarin arvo toi Eurooppaan takaisin taas länsimaisen keisariuden idean, vaikkakaan sen käytännön soveltamisen kanssa onkin sittemmin ollut vähän niin ja näin.
Kaarle Suuri rakensi imperiumin, mutta ei kyennyt ratkaisemaan niitä samoja teknistaloudellisia haasteita, joihin Rooman imperiumi kukistui.

Kun Kaarle oli kuollut, ja hän oli joutunut sitä ennen selvittämään välejään poikiensa kanssa, ja mm. hänen suosikkipoikansa, keisariksi ajateltu Ingelheimin Kaarle, oli kuollut ennen isäänsä, valta joutui kirkkoon tukeutuvalle Ludvig Hurskaalle, jota myös Yksinkertaiseksikin on mainittu.
Kirkon ja Valtion edut eivät olleet yhteneväiset, vaikkakin Ludvigin elinajan kirkon avulla imperium pysyikin kasassa.

Ludvigin kuoltua valtakunta alkoi nopeasti rappeutua. Kruunusta taistelevat veljekset, Ludvig, Lothar ja Kaarle jakoivat valtakunnan, ja saadakseen paikallisvirkamiesten tuen, he tekivät näitten viroista periytyviä, he loivat Eurooppalaisen perintöaatelin.