Seuraava kirjoitus on alunperin kirjoitettu jo kaksikymmentä vuotta sitten, ja julkaistu silloin Talentum omistamassa Duuni.net palvelussa. Julkaisen nyt uudelleen sarjana, se on myös julkaistu 2005 ja 2011
Sattuneesta syystä, josta myöhemmin lisää, haluan jälleen kerran muistuttaa ettei Venäjä ole Eurooppalainen valtio, eikä se tule sitä koskaan olemaan.
Länsimainen, eurooppalainen, demokratia perustuu tiettyyn historialliseen kehitykseen.
Tuollaista kehitystä ei voi sillä tavoin tiivistää, että jossakin maassa voitaisiin muutamassa vuosikymmenessä siirtyä länsimaiseen järjestelmään.
En sano, ettei olisi mahdollista, että joskun Venäjällä olisi länsimainen demokratia, mutta se ei olisi silloin Venäjä, länsimainen tai demokratia.
Suomi mahtuu länsimaisen demokratia käsitteen alle juuri ja juuri, ja silloinkin jää vähän kantapäätä ulos tai varpaita kivistää, mutta sillä ei ole juuri väliä, sillä me olemme niin merkityksettömiä muille kuin itsellemme.
Mutta ajatus Venäjän länsimaistumisesta tai demokratisoitumisesta yhden tai edes kolmen sukupolven aikana johtaa pettymyksiin ja suuriin ongelmiin.
Tätä minä olen sanonut ja sanon taas.
Vain ne asiat, jotka me hyväksymme, ovat hallittavissa.
Ajatelkaapa sadetta.
Jos ette hyväksy sateen realismia, sitä että sataa, ette te myöskään avaa sateenvarjoa.
Silloin kastutte, laisinkaan riippumatta siitä, hyväksyttekö te sadetta tai ei.
Samalla tavalla meidän on hallitaksemme suhdettamme Venäjään, ensin hyväksyttävä Venäjä.
Venäjä on venäjä.
Tämä ei tarkoita sitä, että ryssä on ryssä vaikka sen voissa paistaisi, vaan tarkoittaa sitä, että ryssä on ryssä, vaikka sen voissa paistaisi.
Se että hyväksymme Venäjän todellisuuden, ei tarkoita sitä, että meidän tulisi suhtautua siihen alentuvasti tai ylimielisesti, vaan kunnioittaa sitä että se on totta.
Tämän todellisuuden kunnioituksesta käsin meidän on sitten toimittava, niin että Venäjä, ja sen olemassa olon todellisuus, pysyvät hallinnassa. Kun se on hallinnassa, se voi muuttua.
Venäjän oma todellisuus on tällä hetkellä kadonnut, kansallinen identiteetti sopeutuu uuteen ajatteluun, mutta mitä se on?
Kremlin virallinen lehti on, kuten jokin aika sitten, julkaissut kruununtavoittelijan haastattelun, jossa kenties on näkyvissä tuulen haistelu; palautuuko Venäjän identiteetti Imperaatorin ympärille?
Jos näin on, onko Putin Monk ja imperialisti?
Koska Kreml on mitä on, onko Venäjän hallitus aina imperialistinen? Paskantaako Venäjän karhu metsään?
Viimeaikaiset Venäjän rajaloukkaukset ja Venäjällä tapahtunut slavistinen kehitys, ovat herättäneet keskustelua minun tuttavapiirissäni, ja vaikka olenkin asiaa yrittänyt heille valottaa, sanomani ei ole oikein mennyt auditiivisesti perille, johtuen varmaan osittain keskustelun luonteesta ja puutteellista taustatiedoista, joita keskustelun aikana on ollut vaikea korjata.
Tästä olisi perin helppo livetä kuullun ymmärtämiseen ja siihen tapaan millä ihmiset ajattelevat, mutta pysykäämme Venäjällä.
Eräs ongelma, mikä ihmisillä on Venäjän ymmärtämisessä, on siinä, että Suomi on demokratia, eikä Suomi ole vain demokratia, vaan Suomi on suomalainen demokratia osana EU:n Unionia.
Venäjä ei ole demokratia, eikä se ole, uskokaa huviksenne, osa Eurooppaan.
Demokratia ei ole mikään tyhjiö, joka automaattisesti imee itseensä kaikki yhteiskunnat. Pikemminkin päin vastoin.
Länsimainen demokratiakaan ei ole mikään monoliitti, vaan kaikkialla missä sitä on, siitä on aina olemassa kansallinen versio, jopa niinkin, että siitä on olemassa hyvinkin paikallisia versioita, riippuen olosuhteista.
Vertailun vuoksi kirjoitan tässä nyt rinnan Euroopan ja Venäjän kehityksestä. Kirjoitus ei täsmää aina ajallisesti tai edes aiheen mukaan, mutta saatan kuvitella sen silti auttavan hahmottamaan Venäjän ja Euroopan kulttuurien ja järjestelmien syvää erilaisuutta.