Jos minulla olisi, niin kuin tulisi olla, mieleni mukainen maaseutuasunto, tontille raivattaisiin aukio, ja aukiolle kuoppa, johon ajettaisiin hyvää maata, ja ulkokehältä stabiloitaisiin.
Aukiota varten tehtäisiin renkaita, betonista, sisämitaltaan 2,95 metriä.
Renkaat laitettaisiin pystyyn, kehään, niin että pohjalle tulisi tasoite, joka tasoittaisi sen passeliksi kahden ihmisen kävellä. Kehän läpimitta olisi jokseenkin 16,5 metriä.

Kehä tiivistettäisiin sisäpuolelta puoleenväliin asti, ja täytettäisiin mullalla, huolellisesti.
Renkaat massattaisiin sisäpuolelta sopivalla epoksilla kullanväriseksi, ulkosivulta vihreän harmaiksi. Renkaiden reunoihin laitettaisiin valorengas, ja renkaan sisäpuolelle liikkeen tunnistin, idea olisi, että pimeän aikaan rengas valaisi, mutta ei sitä rengasta, minkä sisällä kuljetaan, vaan kehän vastapäisen, ja valo kulkisi kullatussa käytävässä, niin että kuitenkin hämärin kohta olisi se, missä kuljetaan.
Ja kehän keskelle istutettaisiin saarni.
Ei muuta.
Ja elokuun iltoina puistossa kasvaisi saarni kultaisen kehän keskellä, ja kultaisessa kehässä kulkisi toisinaan valo.