Yksi asia, joka herättää minussa syvää tyytymättömyyttä, on tapa, jolla renkipojat esiintyvät porvareina.
Petteri Orpo on tästä vain ajankohtainen esimerkki, ei poikkeus. Hän poseeraa porvarina, puhuu vastuusta ja omistamisesta, mutta edustaa todellisuudessa hallinnollista palveluluokkaa: ihmisiä, joiden valta ei perustu työhön, taitoon, riskiin tai omaisuuteen, vaan siihen että heidät on asetettu hoitamaan toisten asioita.
Porvarius ei ole mielipide.
Se ei ole identiteetti.
Se ei ole pukeutumiskoodi.
Se on asema, joka perustuu vastuuseen, omaisuuteen ja henkilökohtaiseen riskiin.
Ei ole sattumaa, että Filip IV Ranskalainen sai liikanimensä Filip Hyvä. Hän ymmärsi tämän. Hänen aikanaan säädettiin laki, jonka mukaan porvarina esiintyminen ilman mestarinkirjaa ja porvariskirjaa oli rikos: nenä ja korvat leikattakoon, omaisuus takavarikoitakoon raadille ja tekijä karkoitettakoon kaupungista ikuisiksi ajoiksi teilirangaistuksen uhalla.
Julmaa?
Kyllä.
Mutta siinä oli yksi etu: roolit olivat selviä.
Nykyään palvelijat teeskentelevät isäntiä, byrokraatit puhuvat omistajien suulla ja ihmiset, jotka eivät ole koskaan kantaneet todellista riskiä, opettavat muille vastuuta.
Se ei ole porvariutta.
Se on naamiaiset.
Ja huonoimpien naamiaisten tunnusmerkki on tämä:
ne loukkaantuvat, kun niille sanotaan ääneen, mitä ne ovat.