Bragalonen prefektinviraston talousosaston apulaisjohtaja, herra Buzzo tuli parturiin, kaksi kertaa viikossa, maanantaisin kello kahdeksan ja perjantaisin, ennen päivällistä, kello kahdeksantoista, kuten säännöllistä elämää viettävälle virkamiehelle sopi. Muutoin, kahdesti päivässä, herra Buzzo ajoi partansa itse, mutta kahdesti viikossa parta ajettiin Amerikkalaisessa Parturiliikkeessä ja samalla katsottiin, että hiukset olivat juuri niin kuin piti. Toki joskus sattui, että hän töistä palatessaan käveli ohi ja näki jonkun tutun istuvan ajeltavana ja jos tilaa oli, saattoi poiketa rutiinistaan, mutta koskaan hän ei jättänyt käyntiä väliin, ei maanantaina eikä perjantaina.
Herra Buzzon vaatteet eivät olleet kalliit, mutta ne oli valittu hyvällä maulla ja hänen luontainen ryhtinsä ei ollut sitten armeijavuosien laisinkaan ravistunut Vaikka neljäkymmentä ikävuotta alkoi jo häämöttää, olisi matkan päästä olettanut hänen vielä odottavan kolmenkymmenen syntymäpäivän olevan nurkan takana, joskin aikuisen miehen vantterat hartiat estivät sotkemasta häntä kuitenkaan aivan poikasiin, edes matkan päästä. 
Joskus häntä kiusoiteltiin, kutsumalla häntä ”Mister Grant”, ja se sai herra Buzzon hymyilemään niin, että hän muistutti vielä enemmän kuuluisaa filmitähteä ja vastaamaan ”Signor Grant on kuitenkin suurmies”, ikään kuin viittaisi omaan pituuteensa, joka ei ollut aivan täyttä 170 senttiä.
Aina, joka kerran, herra Buzzo valitsi saman parturin, jonka liikkeet olivat pehmeät, sulavat ja jonka jokaisessa, pienessäkin, eleessä tuntui jotenkin huolenpito ja välittäminen. Sellaisten hellien käsien Domenico Buzzo salli kuljettaa englantilaista, kullalla koristeltua terää kurkullaan, huoletta. Kaulaansa pitkin liikkuvalle veitselle ajatustakaan uhraamatta saattoi hän täysin paneutua keskusteluun toisen asiakkaan kanssa ja toisinaan suoda muutaman sanan parturillekin, mikäli toisten asiakkaiden parissa ei syntynyt mielenkiintoista keskustelua. Lue lisää ”Bragalonen Amerikkalainen Parturiliike”
“-Seuran talolla tapellaan, ehtiikö emäntä mukaan!- huusi takkuinen pää ikkunasta ja minä tiesin kyllä että Bardilli Lussurgu siellä huusi!” Martangela Bonacuore kertoi, ja repi samalla suojalehtiä maissista. “Sama Bardilli, jonka poika nai meidän Marieddun!”