Avainsana: Bragalonen kaunein poika

Ylikomisario Franco Marconi -Bragalonen kaunein poika

1.Helmikuuta. 1956
Ylikomisario Franco Marconi

Sinä aamuna, kun ylikomisario Marconi tuli töihin, aseman toiminta oli täysin sekaisin. Kukaan ei tullut ajoissa töihin, koska lumi jumitti kaupunkia, ja lisäksi komisario Merano oli kaatunut ja taittanut nilkkansa ja olisi poissa ainakin kuusi viikkoa.

Marconi oli kuunnellut miehistönsä suulliset raportit, ja yritti luoda yleiskuvaa. Porto Floresin ja Uccidentalin tiet olivat lumen vuoksi poikki. Koko ylänkö ja kaikki itään vievät solat olivat tukossa.

Ylikomisario Capratorrente kävi heidän puolellaan, kuten hänen tapanaan oli, tervehtimässä ja vaihtamassa tietoja. Capratorrente oli erittäin hyvä poliisi, parhaita alaisia joita Marconilla oli ollut, ja hän oli aivan ehdoitta tukenut tätä toisen ryhmän esimiehen tehtävään, mutta siinä miehessä oli myös paljon puutteita, ja yksi pahimpia oli tämä epäkunnioitus korkeammassa asemassa olevia kohtaan. Capratorrente valitti, että vieläkään ei ollut saanut selvää jälkeä siitä paloittelumurhaajasta, jota jahtasi. Marconi harkitsi, että pyytäisi Capratorrentea vilkaisemaan valtuutetun tapauksen tiedot, mutta antoi asian sitten olla.

Marconi keskittyi hoitamaan omat asiansa, ja nyt hänen asiansa olivat vanhempien juttujen lisäksi illan auto-onnettomuus ja tulipalo.

Nopea silmäily papereihin kertoi sen, mitä onnettomuudesta tiedettiin nyt, eli ei paljon mitään muuta, kuin surmansa saaneiden nimet.

Jo ennen kuin Marconi oli ehtinyt työpaikalle, oli hänelle jätetty viestit valtuutetun veljeltä, perheen asianajajalta, tutkintatuomari Greppiltä ja joltakin asianajaja D’Annalta. Ropolin perheen asianajaja ja asianajaja D’Anna olivat lähettäneet sähkeet. Koska Greppi oli saman käytävän varrella, päätti Marconi aloittaa sieltä.

Ovi oli auki, ja Marconi jäi ovelle ja yskäisi.

“Kas Marconi! Hyvä että tulit, pistä ovi kiinni ja istu alas, niin voit kertoa minulle, mitä helvettiä on oikein tapahtunut.”

Marconi sulki oven perässään, mutta jotenkin empi istumista, kunnes Greppi näytti sormella tuoliin. Marconista tuntui, että joissakin tilanteissa oli luontevampaa seistä lähellä ovea, kuin istua, ja tämä oli niitä tilanteita.

“No!?”

“Eilen illalla, noin kello 18:40 valtuutettu Roberto Ropolin ohjaama auto syöksyi Porto Floresin tieltä, ja onnettomuudessa kuolivat valtuutettu Ropoli, Jagu Bue ja Nina Silvani.”

“Tämän minä tiesin, oliko muuta?”

“Jagu Bue on tuomittu rikollinen, istui kaksikymmentä vuotta sitten neljä vuotta pahoinpitelystä, ja ollut syytettynä kahdesta ryöstöstä, mutta ei tuomioita niistä. “

“Ja tämä nainen, Silvani?”

“Juu. Nina Silvani… Outo tapaus. Periaatteessa arvossapidetty suku Livornon seudulta, vanhaa rahaa, mutta sitten tämä Nina. Leski, ei lapsia. Ollut kaksi kertaa puolustuksen todistajana, pahoinpitely ja murhan yritys.”

“Ja teillä ei ole muuta?”

“Aseet. Autossa oli kolme pistoolia ja katkaistu haulikko.”

“Olisiko voinut olla niin, että valtuutettu oli kaapattu?”

“Yksi aseista oli Ropolin kainalossa, ja katkaistu haulikko oli peräkontissa.”

“Eli ei?”

“Juu. En sano vielä ei tai kyllä, mutta olisi ensimmäinen tutkimani ihmisryöstö, jossa kaapattu ajaa omaa, hyvin näkyvää autoaan ase kainalossa.”

“Ymmärrän.” Greppi mietti pienen aikaa, ja Marconi toivoi, ettei Greppi keksisi mitään sanottavaa.

“Uskotteko te, että Ropoli olisi ollut sekaantunut johonkin rikolliseen?”

Marconi oli vaivautunut. Hän ei oikein uskonut, että valtuutetun kaltainen vaikutusvaltainen mies olisi tekemisissä ammattirikollisten kanssa, mutta toisaalta taas, Ropolilla oli ollut kuollessaan ase, ja hänen seurassaan oli kaksi henkilöä, joilla oli todistettavasti siteitä rikollisiin piireihin.

Vaanija

Jordi ja Giu lähtivät sairaalalta ja suuri keltainen koira asettui seuraamaan heitä jonkin matkan päähän. Lunta satoi harvoina pieninä ilmassa seikkailevina hiutaleina ja mereltä pilviin paistava aurinko sai aikaan oudon vaaleanpunaisen hämärän, joka pian taittuisi välimeren tummaksi yöksi. Poikien pitäisi ehtiä kotiin ennen pimeää ja hakea vielä laukut koululta, mutta matka ei kuitenkaan ollut kovin pitkä. He miettivät pikkuveljeään, eivätkä olleet juurikaan juttutuulella. 

Sairaalan kulmalta lähti San Lazaron tornille vanha katu,  joka oli suora ja selkeä ja tornin läpi kulki kapea ovi, jota ei mainittu kun puhuttiin Bragalonen porteista. Kapealle ovelle läpi San Lazaron tornin nousivat vain kapeat portaat, viitisen metriä ylös muurin viertä. Muurin toiselta puolen laskeuduttiin taas portaat  alas.  Lue lisää ”Vaanija”

Bragalonen kaunein poika. Jälkimmäinen osa.

Tämä on loput tarinasta Bragalonen kaunein poika. 
Tai kenties vain alkua. 

Boelle retkahti iskun voimasta, ja olisi kaatunut, jos Nyrkki ei olisi pitänyt häntä edelleen otteessaan. Häntä oli lyöty ennenkin. Jos pojalla on kuusi isoveljeä, häntä on lyöty, ja jos perheessä on yksikin nyrkkeilyä harrastanut isoveli, on pikkuveli sen verren päässyt osalliseksi, että on jonkun haastanut, ja tullut lyödyksi. 
Mutta näin.
Aikuinen mies löi häntä.
Ei mitään harjoituslyöntiä.
Ei leikillistä tuuppaisua.
Häntä lyötiin, koska hänelle halutiin pahaa. 

Hän värähti, hän tunsi jotakin, jolle hänellä ei ollut nimeä. 
Boelle häpesi ja tunsi samalla sellaista raivoa, ettei ollut tuntenut koskaan.
Ihoa pisteli, rinta kohoili, ja se tunne, mikä oli vielä raivon alla, kasvoi. Ja Boelle tiesi, että hänen pitäisi saada se kuriin. Hän tiesi mikä on oikein ja mikä väärin, ja tämä on väärin.

Nyrkki kaiveli Boellen taskut sen enempiä selittämättä, ja heitti tantereelle sen, mikä ei häntä kiinnostanut, kunnes löysi kahden avaimen nipun, teräsrengaalla kiinni. Saatuaan avaimet Nyrkki tuuppasi pojan Valtuutetulle kuin takin.

Iskun voima soitti vielä Boellen korvia, kun Valtuutettu tuuppi häntä Nyrkin ja Rouvan perässä, jotka lähestyivät talon takaovea, josta poika oli vain muutama minuutti aikaisemmin tullut ulos. 
Nyrkki työnsi avain lukkoon ja väänsi, mutta vaikutus ei ollut toivottu, ja mies vaihtoi suuntaa, mutta siitä ei ollut vieläkään apua, yritti sitten taas toiseen suuntaan, puolitoista kierrosta, mutta vailla tulosta.  Samaa jatkui vielä tovin, ja sitten kirosi Rouva. 
-”Annan minä kokeilen, olen tainnut kuulla tällaisesta!”  Ja Rouva sinisessä puvussa työnsi Nyrkin sivuun, otti avaimen käteensä, käänteli hetken, otti sittien avaimen lukosta, ja työnsi sen takaisin, mutta ei yhtä syvälle, väänsi neljänneskierroksen, työnsi pienen matkaa, ja käänsi taas neljäänes kierroksen, sitten vielä syvemmälle, ja puolikierrosta takaisin päin. 
Rouva vilkaisi miehiin olkansa yli -”Kolmivaihelukko, vanha keksintö, mutta hyvin harvoin käytetty!” ja veti alistuneesti narahtavan oven auki, ja astui sisään.
Seurue marssi läpi työhuoneen, Rouva suoraan eteensä katsellen, miehet ympärilleen vilkuillen ja Boelle katse lattiaa haraten.  Rouva katseli ovea, ja kädessään olevia avaimia. Avaimia oli kaksi, suunnilleen samanlaiset, mutta toinen oli lyhyt ja toinen pitkä.

-”Kumpi avain käy tähän oveen?” Rouva kysyi kääntyen samalla katsomaan Boellea.
Boelle tuijotti jalkojaa.

”Kumpi avain!”
Boelle yritti olla, kuin ei olisi paikalla laisinkaan. Lue lisää ”Bragalonen kaunein poika. Jälkimmäinen osa.”