Usein ihmiset yrittävät selittää, miten pitäisi lähteä ulos luontoon. Minun korvissani se kuulostaa inhimillisen perinteen petokselta.
Satojatuhansia vuosia olemme pyrkineet sisään – rakennettuun tilaan. Luultavasti vielä paljon kauemminkin, ehkä jo miljoonia vuosia, aina Homo erectuksen ajoista lähtien, olemme rakentaneet itsellemme suojia.
Vanhimmat tunnetut rakennusten jäänteet on löydetty Terra Amatan arkeologiselta alueelta Nizzan läheltä. Noin 380 000 vuotta sitten siellä rakennettiin soikeita rakennuksia, joiden runko muodostui pystypaaluista ja niiden varaan asetetusta harjapuusta. Nuorten puiden rungot työnnettiin maahan, taivutettiin harjapuun yli ja koko rakennelma tuettiin kivikehällä.
Todennäköisesti rakenne peitettiin ja tiivistettiin vuotien avulla.
Siinä missä Terra Amatan säilyneet rakennuspohjat ovat olleet 8–13 metriä pitkiä soikioita, noin 10 000 vuotta nuoremmalla Bilzingslebenin alueella rakennukset olivat pyöreitä, ja niiden keskeltä on löydetty nuotioiden jäänteitä.
Ukrainan alueelta on puolestaan löydetty paljon nuorempia asumuksia, noin 40 000 vuoden takaa. Ne on rakennettu mammutin luista, ja niiden peitteenä on todennäköisesti ollut nahoista tehty telttamainen kate.
Näissä kaikissa on olennaista rakennusmateriaali – ja se, mitä siitä voidaan päätellä, kun vertaamme rakennuksia, jotka on tehty 100 000, 5 000, 500 tai 50 vuotta sitten.
Niitä yhdistää kaksi yksinkertaista periaatetta:
- Ihminen on aina rakentanut itselleen suojan.
- Ihminen on käyttänyt niitä materiaaleja, joita ympäristö on tarjonnut.
Terra Amatassa ja Bilzingslebenissä rakennukset olivat enemmän tai vähemmän puurunkoisia. Jääkauden tundralla vaeltajat rakensivat suojansa mammutin luista ja nahoista. Aavikolla rakennettiin savesta, vuoristossa kivestä, metsissä puusta.
Paikallisten materiaalien käyttö on ollut määräävä periaate käytännössä koko ihmiskunnan historian ajan. Rakennusmateriaalien kuljettaminen pitkiä matkoja on hyvin myöhäinen ilmiö. Toki ylellisyysmateriaaleja – kuten Libanonin setriä, marmoria, porfyyriä tai myöhemmin mahonkia – on kuljetettu jo antiikista lähtien, mutta tavallinen rakentaminen perustui lähes aina siihen, mitä oli käden ulottuvilla.
Tästä syntyi myös paikallinen rakennusperinne.
Ilmasto määräsi rakennusmateriaalin.
Rakennusmateriaali määräsi rakennustavan.
Ja rakennustapa synnytti arkkitehtuurin.
Vastaa