Petjan tiedotuksia ihmiskunnalle
Sanoja
2. Aluspaita
Samalla tavoin kuin miehellä on housujensa alla alushousut, on hänellä paitansa alla aluspaita. Lapset, savolaiset ja eräät teini-ikäiset pitävät kirjavia tai iskulausein koristeltuja aluspaitoja näkyvillä jopa kantakaupungin alueella. Continue reading
Olen kirjoittanut Bragalonen tarinoita nyt 25 vuotta.
Tarinat sijoittuvat 1200-luvulta meidän päiviimme.
Tämä sijoittuu aikajanalla viimeiseksi, toistaiseksi.
Oikeastaan Tony Tolomei ei ollut ollut yhtään päivää töissä muualla kuin Yhtiössä.
No, tietysti hän aloitti perheen firmassa, mutta fuusion myötä hänestä tuli sitten Yhtiön osakas ja johtokunnan jäsen.
Tony ja Mike.
Häntä sanottiin Uskolliseksi Tonyksi. Kaikkien vuosikymmenien aikana hän ei ollut koskaan äänestänyt vähemmistön puolella eikä koskaan yhtiökokouksessa hallituksen esitystä vastaan.
Tänään oli hänen viimeinen työpäivänsä, ja nyt hän tuli viimeistä kertaa yhtiön johtokunnan jäsenenä tuohon lasista ja teräksestä tehtyyn toimitaloon, jonka pohjoisnurkassa oli ollut hänen työhuoneensa yhdeksäntoista vuotta.
Töihin tullessaan hän katseli Yhtiön taloa niskansa kipeäksi. 29. kerroksessa olevan huoneen ikkunat eivät näkyneet tähän, mutta aurinko kultasi toimitusjohtajan ikkunat vastapäisessä nurkassa. Continue reading
1. Alushousut
Miehet pitävät housujensa alla alushousuja, jotka toisaalta lämmittävät ja suojaavat ihoa päällysvaatekankaiden karkeudelta, saumavaroilta ja muilta sisärakenteen osilta, mutta myös suojelevat housuja likaantumiselta.
Myös päällysmiehet käyttävät alushousuja.
Lyhyissä alushousuissa jotkut suosivat kankaita, mutta suurin osa miehistä asettaa neulokset etusijalle niiden pehmeyden, joustavuuden ja yleisen mukavuuden vuoksi. Pitkissä alushousuissa ei käytännössä ole muuta tarjontaa kuin neulokset; en muista koska olisin viimeksi nähnyt kankaisia pitkälahkeisia alushousuja.
Oli materiaali tai malli mikä hyvänsä, miesten alusvaatteet ovat aina puhtaanvalkoiset. Mika Waltari tapasi, originellina taiteilijasieluna, käyttää valkoisia sukkia, mitä hänen tuttavansa ihmettelivät: nehän likaantuvat nopeasti. Tähän Waltari huomautti, että ne likaantuvat täsmälleen yhtä nopeasti kuin värillisetkin. Continue reading
Livornossa
22. maaliskuuta 1994
Miten tämän aloittaisin, näin monen vuoden ja kaiken tapahtuneen jälkeen.
Bragalonen sotamuistomerkki
Vaikka edelleen haluaisin sanoa ”Rakas Michele”, minä pelkään käyttää niin tungettelevaa ja henkilökohtaista puhuttelua, enkä kuitenkaan voi puhutella sinua muodollisesti edelleenkään, näin monen vuoden ja kaiken tapahtuneen jälkeen. En voi puhutella sinua muodollisesti ”Parahin Herra Siriano”. Enkä ole edes varma, oletko sinä elossa. Ehkä minä sanon vain ”Michele”.
Michele.
Siitä on niin kauan, niin kauan, että välillä minusta tuntuu kuin olisin nähnyt vain elokuvan, nuoruuteni teatterissa Porto Floresissa, ja sinä olisit vain yksi romanttinen sankari. Silti aina tähän aikaan vuodesta minä ajattelen sinua, sitä kevättä Bragalonessa ja sotaa. Continue reading
먼저 배경부터 설명하자면,
핀란드에서는 알코올 판매가 엄격하게 규제되어 있고, 술은 특별한 허가 없이 팔 수 없으며 병 단위 판매는 오직 국가 독점 하에서만 가능하다.
그때 나는 아마 여덟 살이었을 것이다.
아니, 정확히 여덟 살이었다.
어느 날 생울타리 속에서 뽀위타비이나(pöytäviina) 한 병을 발견했다. 그 당시 그 술 한 병은 대략 13마르카 정도 했던 것 같다.
나는 그 병을 집으로 가져와 혼자 집에 있던 차에 냉장고에 넣어 두었다.
부엌 식탁에 앉아 뒤마(Dumas)를 읽고 있는데, 같은 거리에서 사는 남자 하나가 우리 정원으로 들어와 부엌 창문 밖에 서 있었다.
“부모님 집에 계시니?”
“아니요.”
“어디 가셨는데?”
“몰라요.”
“언제 오셔?”
“몰라요.”
일요일의 무더운 공기 속에서 잠시 침묵이 흐른 뒤, 그 남자는 마침내 본론을 꺼냈다.
“냉장고에 차가운 맥주 좀 없니? 내가 숙취가 너무 심해서 해장용으로 한 잔 필요하거든.”
“맥주는 없는데, 뽀위타비이나는 있어요.”
나는 그렇게 말했고, 이웃 아저씨는 그 생각만으로도 눈에 띄게 생기가 돌았다.
“그럼 나한테 좀 줘!”
아저씨는 분명히 흥분했지만, 내 대답은 그의 기분을 단번에 가라앉혔다.
“안 줘요…”
그의 얼굴에 떠오른 시큼한 표정은 설사 똥이 허벅지를 타고 흐르듯 주르륵 무너졌지만, 곧 다시 희망이 되살아났다.
“…하지만 팔 수는 있어요.”
“얼마야?”
“한 잔에 5마르카요.”
거래는 성사되었다. 하지만 그가 초라하게 작은, 19세기식 스냅스 잔을 보자마자 불평이 터져 나왔다.
“야, 너 진짜 지독한 꼬마구나!”
“지독할 수는 있어도 병은 내 거예요.”
나는 그렇게 말하며 병을 찬장으로 다시 가져가려 했다.
“아니야, 돈 낼게! 진짜 낼게!”
그렇게 해서 1970년 여름, 투르쿠 시의 한 한가로운 오후가 흘러간다.
돈은 잔과 함께 창틀 위에 놓이고, 나는 잔과 돈만 가져오고 병은 절대로 창가로 가져가지 않는다.
마침내 어머니가 집에 돌아와 묻는다.
“왜 헨카가 우리 정원에서 자고 있니?”
“뽀위타비이나 여덟 잔 마시고 쓰러졌어요.”
“우리 정원에서?”
“네, 제가 그 사람한테 팔았어요.”
“팔았다고? 뽀위타비이나는 어디서 났어?”
“주웠어요!”
“그래서 얼마 벌었는데?”
“40마르카요!”
“40마르카?! 너 이 자식, 완전 흡혈귀구나!”
“그래도 술은 아직 있어요!”
Tärkeintä miehen pukeutumisessa on asenne. Sen tulee henkiä kaikesta, mitä mies ylleen pukee, ja sen on julistettava horjumatonta uskoa ja pyrkimystä paremmuuteen.
Olen tahallani ja tarkoituksella viivytellyt tämän asenteen kirjoittamista, sillä tämä on kokonaisuuden vaikein kohta – sekä kirjoittaa että ymmärtää. Siksi pyydänkin, että jos luette tätä ääneen maataloustyötä suorittavalle portaalle, annatte heille runsaasti aikaa kappaleiden välissä. Muutamia vuosia per kappale lienee sopiva tahti.
Asenteessa olennaista on huolellisuuden ja huolettomuuden elegantti yhdistäminen. On tiedettävä kaikki kahdeksan valmiusasentoa, vaikka ei koskaan käyttäisi niistä ainuttakaan.
Siinä on koko asia.
Olen sanonut tämän ennenkin: kapinallisen ja huligaanin ero on tiedossa. Kapinallinen tietää, mitä tekee, ja tekee sen harkiten. Huligaani ei tiedä eikä välitä. Kapinallinen valikoi ne rakenteet, joita rikkoo, tavoitteenaan rakentaa jotakin uutta. Huligaani rikkoo, koska ei ymmärrä.
Hyvin pukeutuva mies voi rikkoa sääntöjä – mutta vain niitä, jotka hän tuntee ja joiden rikkomiseen hänellä on peruste. Muutoin kyse ei ole tyylistä vaan sattumasta.
Omista merkittävimmistä puutteistani habitukseni kannalta mainittakoon saituus. En tarkoita tällä vain valitettavan puutteellista rahoitustilannetta tai siitä johtuvia käytännön rajoitteita, vaan silkkaa itaruutta. Vaimoni sanoin: en osta sukkia järjestämättä tarjouskilpailua.
Saituus ei pue ketään. Vaikka käyttäisi neljäkymmentä tuhatta euroa vaatteisiin kvartaalissa ja tekisi sen huolettomasti, yhtä kaikki saituus kiristää kaulusta.
Tässäkin ymmärrys auttaa. Olen vähäisin askelin opetellut pyhää huolettomuutta rahankäytössä, mutta se on opeteltua. Porvarillinen taloudellisuus likaa yhä kaulustani.
Huoleton rahan käsittely ei edellytä suuria varoja eikä tuhlaavaisuutta, vaan keveyttä käytettävissä olevien varojen suhteen.
Erittäin tyylitöntä on laskea palveluksilleen hintaa. Totta kai anteliaisuus ja hövelyys heijastuvat takaisin, mutta niistä ei pidetä kirjaa.
Leila ei ollut erityisen älykäs, eikä hän koskaan kuvitellut olevansa.
Leila
Hän tiesi sen itse, ja juuri siksi hän teki sen, mihin harva kykenee:
hän päätti lukea, kuunnella ja uskoa fiksumpiaan.
Hän luki valtavasti. Kaikenlaista.
Historiaa, talousteorioita, politiikkaa – ja aseita, koska James Bond ja Alistair MacLean olivat avanneet siihen oven.
Hänen päättelynsä saattoi joskus kompastella, mutta keskustelu ei koskaan ollut tyhjää.
Hän ymmärsi, mistä puhuttiin, ja tiesi, milloin oli syytä kuunnella. Continue reading
…minulla on tapana kehua, kun näen jotakin, joka miellyttää minua.
Saatan kauppamatkalla ehtiä kehua, jos on hyvä päivä, kymmenkunta ihmistä, ohi mennen.
– Rouvalla on kauniit kengät.
– Onpa neidillä kiva takki.
– Teillä on pukevat silmälasit.
– Ylen ihana takki, siinä näkyy asenne.
– Tosi kiva päähine, aivan poikkeuksellinen.
– Rouvan hiusten väri on todella upea.
– Neidin takin leikkaus on aivan täydellinen, en tekisi mitään toisin.
– Onpas jumalattoman upeaa tweediä nuo housut, laskeutuvat kuin sumu saarille.
– Oi! Rouvalla on Vitalia. Kiva nähdä, että joku vielä käyttää noita. Klassikot eivät ole aina muodissa, mutta ovat ikuisesti tyylikkäitä.
– Kristus, miten kaunis opaali! Joku on ollut syvästi rakastunut – ei tuollaista muuten osteta.
Minä uskon, että kun kerron, mikä on hyvin, ihmiset käyttävät sitä useammin.
Ja silloin minun ympäristöni muuttuu paremmaksi.
© 2026 Mielleyhtymä
Theme by Anders Noren — Up ↑