Tony Tolomei katseli pöydän takana olevaa maalausta, jonka isä oli tähän huoneeseen valinnut, vaikka ei koskaan ehtinyt nähdä sitä paikallaan. Pohjoismaisen taiteilijan, Claude Harvatin, suurikokoinen työ, Kai sy, teknon. Se sai Tony Tolomein ajattelemaan, miten vähän hän oikeasti tiesi isästään. Isä ei ollut uskovainen eikä lukenut mies, mutta silti hän oli valinnut johtokunnan ruokasaliin pyhää ehtoollista esittävän työn, jonka nimi viittasi Julius Caesariin. Tony Tolomei istui mielellään niin, että näki maalauksen.
Aterialla puhuttiin kiinteistökaupoista, ostoskeskuksista, toimistorakennuksista, lomakohteista. Nick Key halusi panostaa kiinteistöihin. Tony Tolomeillä ei ollut mitään sanottavaa; asia ei koskenut häntä.
Pre­von puhui automaatiosta ja sen ympärille rakennettavasta suunnittelusta. Tony Tolomei ei ymmärtänyt teknologiaa, mutta oli lukenut siitä ja heitti väliin kysymyksen oman sektorinsa, luksustuotteiden verkkokaupasta. Prevon katsoi häntä hetken kuin tämä olisi laskeutunut hänen lasinsa reunalle.
“Verkkokauppa ei ole vielä vuosiin merkittävä sektori, etenkään ylellisyystavaroiden kohdalla.”
Alempaa pöydästä kuului pieni yskähdys. Tony Tolomei näki, että johtajista tuorein, Euroopan kaupan johtaja Henry Lund – ainoa, hän itse mukaan lukien, joka oli äänestänyt hänen eroaan vastaan – olisi halunnut sanoa jotakin, mutta katsoikin sitten lautastaan. Lund oli outo mies, hiljainen, tehokas ja jotenkin latautunut. Tony Tolomei oli puhunut hänestä rouva Weissin kanssa ja vaikka tämä piti mielipiteensä omana tietonaan, siitä näki, että Lund oli myös hänen suosiossaan.
Loppupuoli ateriasta oli vaivaannuttava. Ihmiset alkoivat kertoa muistojaan Tony Tolomeista kuin hautajaisissa. Se kiusasi häntä, mutta hän ei saanut sanotuksi sitä. Vain Lund piti suunsa kiinni, ja Tony Tolomein arvostus häntä kohtaan kasvoi.
Tony Tolomei pelkäsi, että joku vielä kaivaisi esiin kultakellon. Kun Nick Key nousi seisomaan virnistäen, hän pelkäsi, että nyt se tulisi.
“Tony, hyvä veli, olet ollut johtokuntamme pitkäaikaisin jäsen koskaan, ja nyt kun siirryt eläkkeelle…” Tässä kohdassa Tony Tolomein kasvoja nyki. “Ajattelin ensin, että antaisimme sinulle aivan erityisen kultakellon.” Sekä Tony Tolomei että Nick Key siemaisivat lasistaan. “Päädyimme kuitenkin Henry Lundin aloitteesta toisenlaiseen lahjaan. Olemme ymmärtäneet, että vanha kotikatusi ja kaupunginosasi ovat sinulle edelleen tärkeitä. Vanhan kotitalosi lähellä on vapaa tontti, ja yhtiö on päättänyt rahoittaa siihen Tony Tolomein italialaisen puiston.”
Tony Tolomei oli hämmentynyt. Tätä hän ei osannut odottaa ja ennen kuin kykeni vastaamaan, hänen oli juotava pitkä siemaisu spritzeriä.
“No…” Tony Tolomei nousi ylös sanojaan hakien. “Tämähän oli… yllätys. Arvelin, että sieltä tulee samanlainen kello kuin minkä perin isältäni – mutta te keksitte lahjan, joka rikastuttaa meitä kaikkia.” Uusi naurahdus. “Minulla olisi kuitenkin pyyntö. Ehkä nimeäisitte puiston äitini mukaan? Laura Long Tolomei antoi Yhtiölle perheensä – minut ja miehensä.”
Johtokunta katseli hetken hämmentyneenä. Nick Key kääntyi Bennettiin.
“Saatko tämän sovituksi kaupungin kanssa?”
“Minä saan sovituksi heidän kanssaan aivan mitä hyvänsä!”
Tony Tolomei ei pitänyt Bennetistä.