Suomalaisella naisella on historiallisesti ollut vahva asema, johtuen paljolti maamme luonnonolosuhteista.

Sinipillulippumme, aito kansallinen tunnus.

Jokaisen työpanos on ollut tärkeä, ja kaikki kädet on pitänyt saada varmistamaan, että ruoka riittää yli talven.

Kun miehet lähtivät kalaan, metsälle tai hylkeenpyyntiin, jäivät naiset talonpitoon. Tätä perua on Adam Bremeniläisen maallemme antama nimi Terra feminarum.

Viljavampien maiden asukkaat jäivät aloilleen aikaisemmin ja saattoivat elää ilman eränkäyntiäkin. Näillä alueilla naisen asema ei kehittynyt yhtä vahvaksi kuin meillä.

Meidän vahvat naisemme olivat tarvittaessa myös sotapäälliköitä, kuten saagat kertovat. Tarinoiden mukaan naispäällikkö löi Hämeeseen tunkeutuneen viikinkilaivaston, joka pääsi vain vaivoin pakenemaan väijytyksestä sulkuketjun yli.

Vielä pitkään, kun Suomi ja sen itäpuoliset heimoalueet kuuluivat Ruotsin valtakuntaan, Itämaassa – jolla nimellä valtakunnan itäistä osaa kutsuttiin – noudatettiin pääpiirteissään alueen omaa perinnelakia.

Suomalaisen naisen vahvan aseman vuoksi Suomessa oli myös valtakunnan mahtavin porvarisnainen, Valpuri Innamaa. Hän oli maan suurin laivanvarustaja, suurkauppias ja “panttiruhtinatar”, koska oli kyllin rikas lainaamaan rahaa kruunulle ja sai vastineeksi pantiksi 11 talon verotusoikeuden – käytännössä läänityksen.

Ja sitten oli suomalainen noituus.

Toisin kuin usein ajatellaan, noitia oli sekä miehiä että naisia, mutta naiset olivat mahtavimpia.

Kansanrunousarkistossa on tarina siitä, miten kaksi noitaa taisteli loitsuin Pohjanmaan ja Savon rajoilla. He kirosivat toisilleen kaikenlaisia vaivoja, kunnes lopulta Jäppisen noita kirosi toisen mykäksi vahvalla vitun väen loitsulla, ettei sitä voinut toinen noita kumota. Näin joutui Aution noidan perhe maksamaan Jäppisen noidalle kielen lunnaat, ennen kuin loitsittiin uusi loitsu, vitun väen voimalla, joka palautti puhekyvyn.

Näiden perua on suomalainen taikamerkki, Euroopassa ainutlaatuinen – hässäkkä, ripsipiirakka tai kirkkovene.

Tätä myyttistä merkkiä ei käytetä missään muualla. Tsekeillä on jotakin etäisesti vastaavaa, mutta se on salmiakkiruudun muotoinen.

Nyt kansallista lippuamme koristaa sininen risti – roomalainen kidutusväline ja tänne tuodun välimerellisen uskonnon tunnus.

Eikö meidän pitäisi vapautua tuosta kidutuksen ja orjuuden tunnuksesta ja ottaa ylpeänä lippuumme aito kansallinen symboli?

Eikä lippulauluakaan tarvitsisi muuttaa. Voisimme aivan hyvin ylpeänä laulaa tämän isänmaallisen laulun – ei vain isänmaan, vaan perinteidemme ja vahvan suomalaisen naisen kunniaksi – hieman muunnelluin sanoin:

Sinipillulippumme,

Sulle käsin vannomme, sydämin:

Sinun puolestas elää ja kuolla

On halumme korkehin

 

Kuin taivas ja hanki Suomen

Ovat värisi puhtahat

Sinä hulmullas mielemme nostat

Ja kotimme korotat

 

Isät, äidit verellään

Vihki sinut viiriksi vapaan maan

Ilomiellä sun jäljessäs käymme

Teit’ isäin astumaan

 

Sun on kunnias kunniamme,

Sinun voimasi voimamme on

Sinun kanssasi onnemme jaamme

Ja iskut kohtalon

Sinipillulippumme,

Sulle käsin vannomme, sydämin:

Sinun puolestas elää ja kuolla

On halumme korkehin

Emmekö voisi antaa tätä kunniaa omille perinteillemme, omaleimaiselle kulttuurillemme ja suomalaisella, vahvalle, naiselle?