Petjan tiedotuksia ihmiskunnalle

Tekijä: mielleyhtyma.com (Page 2 of 4)

Ehdotus urheilujärjestöjen tuen leikkaamiseksi niiltä jotka osallistuvat kilpailuihin venäläisten urheilijoiden kanssa.

Suomen valtion ei tule rahoittaa urheilua, joka normalisoi Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa, siksi niiden järjestöjen, joiden urheilijat osallistuvat Venäjän urheilijoiden kanssa samoihin kisoihin tuet tulee lopettaa.

Stalinin ajan jäänteitä.

Olen miettinyt tätä jo pitkään. Pyöritellyt, hakenut sanoja, kuin Churchill konsanaan, kokeillut, missä kohden pitäisi yskäistä ja koska epäröidä….

Alla, en sano kansalaisaloite, vaan idea kansalaisaloitteeksi.

Laki valtionavustusten määräaikaisesta epäämisestä urheilujärjestöiltä, jotka osallistuvat kilpailuihin Venäjällä vakituisesti asuvien urheilijoiden kanssa

Aloitteen tarkoitus

Aloitteen tarkoituksena on estää Suomen valtion varojen käyttö urheilutoimintaan, joka normalisoi tai epäsuorasti tukee Venäjän federaation harjoittamaa laitonta miehitystä, sotaa ja kansainvälisen oikeuden loukkauksia Ukrainassa.

Lakiehdotus

Continue reading

Sarja: Putinismin pitkät kädet Kekkosen taskussa 3

3. Kekkosen kausi: historiakuvan politisoitu institutionalisointi

3.1 YYA-ajan ulkopoliittinen tarve

Urho Kekkonen kehitti ulkopolitiikan, jonka kulmakivenä oli suhteiden ylläpito Neuvostoliittoon. Tälle politiikalle oli hyödyllistä luoda historiakuva, jossa:

  • Suomi ja Neuvostoliitto näyttäytyvät keisarivallan yhteisinä uhreina
  • Suomella ei ole historiallista “luonnollista” yhteyttä länteen, vaan sen valtiollinen kehitys on sidoksissa Venäjään
  • Suomen valtiollinen jatkuvuus ennen vuotta 1917 asetetaan kyseenalaiseksi
  • Kekkoslovakkialainen kusetus perustui ajatukseen, että Suomi ei ollut itsenäinen, mutta sai itsenäisyyden Leniniltä lahjana

Tämä kertomus ei ollut historiatieteellinen, vaan geopoliittinen rakennelma. Continue reading

URHEILU ON KANSAKUNNAN SYÖPÄ

Liikunta on lääke.

Urheilu on bisnes.

Ja bisnes syö kehoa, mieltä ja yhteiskuntaa.

1. Urheilu ei paranna kansaa – se sairastuttaa sen

Urheilu on kansakunnan syöpä

Urheilu juhlii äärimmäisyyttä.

Kipua.

Vammoja.

Uhrauksia.

Samalla kansa lihoo, stressaantuu ja sairastuu.

Mitalit nousevat — terveys laskee.

Jos urheilu olisi lääke, kansa olisi jo terve. Continue reading

Mitä tulee perseen tervaajiin ja kumijeesuskauppiaisiin…

Kuolema ei ole pakko.

Syntymä on.

Kun synnymme, meillä ei ole siihen mitään vaikutusvaltaa.

Sen jälkeen, kun saavutamme tietoisuuden, päivä päivältä meille avautuu enemmän mahdollisuuksia siihen, mitä teemme ja mitä haluamme. Muutokset ovat pieniä, mutta ne tapahtuvat.

Ja kaikessa vaikuttaa asenteemme.

Koska voimme valita kuoleman, se ei ole pakko.

Väistämätön se on, mutta pakon siitä tekee asenne. Continue reading

Saatilla Eastoniin

Vanha nainen, joka puhui vähän mutisten, seisoi Kauppakartanonkadulla, lähellä Ystävyyden puistoa. Hän nojasi talon seinään ja näytti huonovointiselta.

Kysyin, voiko hän huonosti, ja hän nyökkäsi.

Saattomies

– Minne haluatte?

– Ruokakauppaan.

– Haluatte ruokakauppaan?

– Kyllä. Kauppaan.

– Jaksatteko te, tarvitsetteko apua?

Hiljaisuus vastasi.

– Jos minä saatan teidät?

Nyökkäys, ja sitten mentiin hiljalleen. Continue reading

Hyveen vuosi 2026

Suomessa on useita vuosia kannustettu ihmisiä olemaan juomatta alkoholia tammikuussa. Puhutaan tipattomasta tammikuusta.

Mutta minä voisin olla hyveellinen koko vuoden.

Eli sen sijaan, että viettäisin tipattoman tammikuun, olen joka päivä ilman viinaa kaksi tuntia ja kaksi minuuttia.

Vastaavasti runkkaamattoman helmikuun vietän pidättäytymällä itsesaastutuksesta joka päivä tunnin ja viisikymmentä minuuttia.

Olen suunnitellut tätä varten päiväohjelman.

Hyve etiikkaa on, ettei ota jälkiruokaa enempää kuin jaksaa syötä

Tipaton tammikuu: joka päivä 03.00–05.02

Kädetön helmikuu: joka päivä 05.02–06.52

Jos ryhtyisi raamatulliseksi ja pidättäytyisi valmistamasta jumalankuvaa maaliskuun ajan, voisi tämänkin jakaa pitkin vuotta, päivittäin 06.52–08.54. Continue reading

Kirje Bragaloneen

Livornossa

22. maaliskuuta 1994

Miten tämän aloittaisin, näin monen vuoden ja kaiken tapahtuneen jälkeen.

Bragalonen sotamuistomerkki

Vaikka edelleen haluaisin sanoa ”Rakas Michele”, minä pelkään käyttää niin tungettelevaa ja henkilökohtaista puhuttelua, enkä kuitenkaan voi puhutella sinua muodollisesti edelleenkään, näin monen vuoden ja kaiken tapahtuneen jälkeen. En voi puhutella sinua muodollisesti ”Parahin Herra Siriano”. Enkä ole edes varma, oletko sinä elossa. Ehkä minä sanon vain ”Michele”.

Michele.

Siitä on niin kauan, niin kauan, että välillä minusta tuntuu kuin olisin nähnyt vain elokuvan, nuoruuteni teatterissa Porto Floresissa, ja sinä olisit vain yksi romanttinen sankari. Silti aina tähän aikaan vuodesta minä ajattelen sinua, sitä kevättä Bragalonessa ja sotaa. Continue reading

1970년 여름, 술의 판매

먼저 배경부터 설명하자면,

핀란드에서는 알코올 판매가 엄격하게 규제되어 있고, 술은 특별한 허가 없이 팔 수 없으며 병 단위 판매는 오직 국가 독점 하에서만 가능하다.

그때 나는 아마 여덟 살이었을 것이다.

아니, 정확히 여덟 살이었다.

어느 날 생울타리 속에서 뽀위타비이나(pöytäviina) 한 병을 발견했다. 그 당시 그 술 한 병은 대략 13마르카 정도 했던 것 같다.

나는 그 병을 집으로 가져와 혼자 집에 있던 차에 냉장고에 넣어 두었다.

부엌 식탁에 앉아 뒤마(Dumas)를 읽고 있는데, 같은 거리에서 사는 남자 하나가 우리 정원으로 들어와 부엌 창문 밖에 서 있었다.

“부모님 집에 계시니?”

“아니요.”

“어디 가셨는데?”

“몰라요.”

“언제 오셔?”

“몰라요.”

일요일의 무더운 공기 속에서 잠시 침묵이 흐른 뒤, 그 남자는 마침내 본론을 꺼냈다.

“냉장고에 차가운 맥주 좀 없니? 내가 숙취가 너무 심해서 해장용으로 한 잔 필요하거든.”

“맥주는 없는데, 뽀위타비이나는 있어요.”

나는 그렇게 말했고, 이웃 아저씨는 그 생각만으로도 눈에 띄게 생기가 돌았다.

“그럼 나한테 좀 줘!”

아저씨는 분명히 흥분했지만, 내 대답은 그의 기분을 단번에 가라앉혔다.

“안 줘요…”

그의 얼굴에 떠오른 시큼한 표정은 설사 똥이 허벅지를 타고 흐르듯 주르륵 무너졌지만, 곧 다시 희망이 되살아났다.

“…하지만 팔 수는 있어요.”

“얼마야?”

“한 잔에 5마르카요.”

거래는 성사되었다. 하지만 그가 초라하게 작은, 19세기식 스냅스 잔을 보자마자 불평이 터져 나왔다.

“야, 너 진짜 지독한 꼬마구나!”

“지독할 수는 있어도 병은 내 거예요.”

나는 그렇게 말하며 병을 찬장으로 다시 가져가려 했다.

“아니야, 돈 낼게! 진짜 낼게!”

그렇게 해서 1970년 여름, 투르쿠 시의 한 한가로운 오후가 흘러간다.

돈은 잔과 함께 창틀 위에 놓이고, 나는 잔과 돈만 가져오고 병은 절대로 창가로 가져가지 않는다.

마침내 어머니가 집에 돌아와 묻는다.

“왜 헨카가 우리 정원에서 자고 있니?”

“뽀위타비이나 여덟 잔 마시고 쓰러졌어요.”

“우리 정원에서?”

“네, 제가 그 사람한테 팔았어요.”

“팔았다고? 뽀위타비이나는 어디서 났어?”

“주웠어요!”

“그래서 얼마 벌었는데?”

“40마르카요!”

“40마르카?! 너 이 자식, 완전 흡혈귀구나!”

“그래도 술은 아직 있어요!”

Sata sanaa vaatteista: Asenne

Tärkeintä miehen pukeutumisessa on asenne. Sen tulee henkiä kaikesta, mitä mies ylleen pukee, ja sen on julistettava horjumatonta uskoa ja pyrkimystä paremmuuteen.

Olen tahallani ja tarkoituksella viivytellyt tämän asenteen kirjoittamista, sillä tämä on kokonaisuuden vaikein kohta – sekä kirjoittaa että ymmärtää. Siksi pyydänkin, että jos luette tätä ääneen maataloustyötä suorittavalle portaalle, annatte heille runsaasti aikaa kappaleiden välissä. Muutamia vuosia per kappale lienee sopiva tahti.

Asenteessa olennaista on huolellisuuden ja huolettomuuden elegantti yhdistäminen. On tiedettävä kaikki kahdeksan valmiusasentoa, vaikka ei koskaan käyttäisi niistä ainuttakaan.

Siinä on koko asia.

Olen sanonut tämän ennenkin: kapinallisen ja huligaanin ero on tiedossa. Kapinallinen tietää, mitä tekee, ja tekee sen harkiten. Huligaani ei tiedä eikä välitä. Kapinallinen valikoi ne rakenteet, joita rikkoo, tavoitteenaan rakentaa jotakin uutta. Huligaani rikkoo, koska ei ymmärrä.

Hyvin pukeutuva mies voi rikkoa sääntöjä – mutta vain niitä, jotka hän tuntee ja joiden rikkomiseen hänellä on peruste. Muutoin kyse ei ole tyylistä vaan sattumasta.

Omista merkittävimmistä puutteistani habitukseni kannalta mainittakoon saituus. En tarkoita tällä vain valitettavan puutteellista rahoitustilannetta tai siitä johtuvia käytännön rajoitteita, vaan silkkaa itaruutta. Vaimoni sanoin: en osta sukkia järjestämättä tarjouskilpailua.

Saituus ei pue ketään. Vaikka käyttäisi neljäkymmentä tuhatta euroa vaatteisiin kvartaalissa ja tekisi sen huolettomasti, yhtä kaikki saituus kiristää kaulusta.

Tässäkin ymmärrys auttaa. Olen vähäisin askelin opetellut pyhää huolettomuutta rahankäytössä, mutta se on opeteltua. Porvarillinen taloudellisuus likaa yhä kaulustani.

Huoleton rahan käsittely ei edellytä suuria varoja eikä tuhlaavaisuutta, vaan keveyttä käytettävissä olevien varojen suhteen.

Erittäin tyylitöntä on laskea palveluksilleen hintaa. Totta kai anteliaisuus ja hövelyys heijastuvat takaisin, mutta niistä ei pidetä kirjaa.

Sarja: Putinismin pitkät kädet Kekkosen taskussa 2

2. Miksi historiakuva muuttui? Sisäpoliittiset tarpeet 1900-luvun alussa

2.1 Sisällissodan jälkeinen poliittinen kompromissi

Vuoden 1918 sisällissota – tai paskasakin jäsentenvälinen ampumahiihtokilpailu, kuten tapaan sanoa – repi Suomen kahtia.

Yksi sovittelevan poliittisen kulttuurin edellytys oli välttää tulkintaa, jonka mukaan punakapina olisi ollut kapina itsenäistä valtiota vastaan, ja samalla nimetä sota vapaussodaksi. Tässä yhteydessä on kohteliasta unohtaa – mutta minähän siitä paskat nakkaan – että keskeiset valkoisten vaikuttajat kannattivat lokakuuhun asti pysymistä Venäjän yhteydessä. Continue reading

« Older posts Newer posts »

© 2026 Mielleyhtymä

Theme by Anders NorenUp ↑