Charles III

Arvoisa varapresidentti, arvoisa puhemies, kongressin jäsenet, Yhdysvaltain kansan edustajat kaikista osavaltioista, territorioista, kaupungeista ja yhteisöistä.

Haluan käyttää tämän tilaisuuden ilmaistakseni erityisen kiitollisuuteni teille kaikille siitä suuresta kunniasta, että saan puhua tässä kongressin yhteisessä istunnossa, ja hänen majesteettinsa kuningattaren sekä omasta puolestani kiittää Yhdysvaltain kansaa siitä, että olette ottaneet meidät vastaan Yhdysvaltoihin juhlistamaan tätä itsenäisyysjulistuksen puolitoistasataavuotisjuhlavuotta.

Koko tämän ajan kansojemme kohtalot ovat olleet kietoutuneina yhteen. Kuten Oscar Wilde sanoi: ‘Meillä on nykyään lähes kaikki yhteistä Amerikan kanssa – paitsi tietenkin kieli.’

Hyvät naiset ja herrat, elämme suurten epävarmuuksien aikaa; konfliktien aikaa Euroopasta Lähi-itään, jotka asettavat valtavia haasteita kansainväliselle yhteisölle ja joiden vaikutukset tuntuvat yhteisöissä kautta maidemme. Kohtaamme myös tapahtuman jälkimainingeissa, joka ei kaukana tästä rakennuksesta pyrki vahingoittamaan maanne johtoa ja lietsoi pelkoa ja eripuraa.

Sanon tämän horjumattomalla päättäväisyydellä: tällaiset väkivallanteot eivät koskaan onnistu. Eroavaisuuksistamme huolimatta, kaikista erimielisyyksistä huolimatta, seisomme yhdessä sitoutuneina demokratian puolustamiseen, kaikkien kansalaistemme suojelemiseen ja kunnioittamaan niiden rohkeutta, jotka päivittäin riskeeraavat henkensä maidemme palveluksessa.

Seistessäni täällä tänään on vaikea olla tuntematta historian painoa harteillani – sillä suhteemme eivät ulotu vain 250 vuoteen, vaan yli neljän vuosisadan taakse. On huomionarvoista ajatella, että olen yhdeksästoista hallitsija, joka seuraa päivittäin Amerikan asioita.

Saavun siis tänne syvää kunnioitusta tuntien Yhdysvaltain kongressia kohtaan – tätä demokratian linnaketta, joka on luotu edustamaan kansan ääntä ja edistämään pyhiä oikeuksia ja vapauksia.

Puhuessani tässä arvostetussa keskustelun salissa en voi olla ajattelematta edesmenneitä äitiäni, kuningatar Elisabetia, joka vuonna 1991 sai saman kunnian ja puhui täällä Vapaudenpatsaan katseen alla. Tänään olen täällä ilmaistakseni brittiläisen kansan syvän arvostuksen ja ystävyyden Yhdysvaltain kansaa kohtaan.

Kuten ehkä tiedätte, Westminsterissä puhuessani noudatamme yhä vanhaa perinnettä, jossa yksi parlamentin jäsen pidetään ‘panttivankina’ Buckinghamin palatsissa, kunnes olen palannut turvallisesti. Nykyään huolehdimme vieraasta niin hyvin, ettei hän yleensä halua lähteä. En tiedä, arvoisa puhemies, löytyisikö täältä vapaaehtoisia tähän tehtävään?

Kun katson menneitä vuosisatoja, arvoisa puhemies, näen tiettyjä kaavoja, tiettyjä itsestään selviä totuuksia, joista voimme oppia ja joista voimme ammentaa yhteistä voimaa.

Vuoden 1776 hengessä voimme ehkä todeta, ettemme aina ole samaa mieltä – ainakaan aluksi. Juuri periaate, jolle kongressinne perustettiin – ei verotusta ilman edustusta – oli yhtä aikaa erimielisyytemme ydin ja samalla yhteinen demokraattinen arvo, jonka olette perineet meiltä.

Kumppanuutemme syntyi ristiriidasta, mutta ei ole sen vuoksi heikompi. Tässä voimme nähdä, että kansamme ovat pohjimmiltaan samanmielisiä – yhteisten demokraattisten, oikeudellisten ja yhteiskunnallisten perinteiden muovaamia.

Näiden arvojen pohjalta olemme aina löytäneet tavan tulla yhteen. Ja kautta Joven, arvoisa puhemies, kun olemme löytäneet yhteisymmärryksen, on syntynyt suuria muutoksia – ei vain kansojemme, vaan koko maailman hyväksi.

Uskon, että juuri tämä on suhteemme erityinen voima. Kuten presidentti Trump totesi valtiovierailullaan viime syksynä: ‘Yhdysvaltojen ja Yhdistyneen kuningaskunnan välinen side on korvaamaton ja ikuinen. Se on rikkoutumaton.’

Tämä ei ole ensimmäinen vierailuni Washingtonissa – tämän suuren tasavallan pääkaupungissa. Tämä on itse asiassa kahdeskymmenes vierailuni Yhdysvaltoihin ja ensimmäinen kuninkaana sekä kansainyhteisön päämiehenä.

Tämä kaupunki symboloi yhteisen historiamme vaihetta, jota Charles Dickens olisi voinut kutsua ‘kahden Georgen tarinaksi’: ensimmäinen presidentti George Washington ja minun viisinkertainen isoisäni, kuningas Yrjö III. Kuningas Yrjö ei koskaan käynyt Amerikassa, ja vakuutan teille, hyvät naiset ja herrat, etten ole täällä minkään ovelan vastahyökkäyksen merkeissä.

Perustajaisät olivat rohkeita ja mielikuvituksellisia kapinallisia, joilla oli tarkoitus. Kaksisataaviisikymmentä vuotta sitten – tai kuten Yhdistyneessä kuningaskunnassa sanomme, ‘ihan hiljattain’ – he julistivat itsenäisyyden. Tasapainottamalla vastakkaisia voimia ja ammentamalla voimansa moninaisuudesta he yhdistivät 13 erilaista siirtokuntaa ja loivat valtion vallankumoukselliselle ajatukselle elämästä, vapaudesta ja onnen tavoittelusta. He kantoivat mukanaan brittiläisen valistuksen perintöä sekä vielä vanhempia ihanteita, jotka juontuvat Englannin tapaoikeudesta ja Magna Cartasta.

Nämä juuret ovat syvät – ja yhä elinvoimaiset. Vuoden 1689 oikeuksien julistus oli paitsi perustuslaillisen monarkiamme perusta, myös lähde monille periaatteille, jotka toistuvat lähes sanasta sanaan Yhdysvaltojen oikeuksien julistuksessa vuodelta 1791.

Ja juuret ulottuvat vieläkin kauemmas: Yhdysvaltain korkeimman oikeuden historiallinen seura on todennut, että Magna Cartaan on viitattu ainakin 160 oikeustapauksessa vuodesta 1789 lähtien, erityisesti periaatteeseen, jonka mukaan toimeenpanovaltaa rajoitetaan tasapainottavilla mekanismeilla.

Siksi Thames-joen varrella Runnymedessä, jossa Magna Carta allekirjoitettiin vuonna 1215, seisoo muistokivi. Se kertoo, että tuosta historiallisesta paikasta on lahjoitettu maa-alue Yhdysvalloille symboloimaan yhteistä sitoutumistamme vapauteen sekä presidentti John F. Kennedyn muistoksi.

Arvoisat 119. kongressin jäsenet, juuri näissä saleissa elää tuo vapauden henki ja perustajien lupaus jokaisessa istunnossa ja jokaisessa äänestyksessä – ei yhden tahdosta, vaan monien harkinnasta, jotka edustavat Yhdysvaltojen elävää monimuotoisuutta.

Molemmissa maissamme juuri vapaat, monimuotoiset yhteiskunnat ovat yhteisen voimamme lähde, myös silloin kun tuemme niitä, jotka kärsivät aikamme ongelmista.

Ja arvoisa puhemies, monille täällä – ja myös minulle – kristillinen usko on vakaa ankkuri ja päivittäinen inspiraatio. Olen omistanut suuren osan elämästäni uskontojen välisen ymmärryksen edistämiselle, ja olen yhä uudelleen nähnyt, kuinka valo voittaa pimeyden.

Tämän kautta olen saanut nähdä, kuinka eri uskontojen edustajien keskinäinen kunnioitus kasvaa ymmärryksen myötä. Siksi toivon ja rukoilen, että näinä levottomina aikoina voimme yhdessä kumppaniemme kanssa estää aurojen muuttumisen miekoiksi.

Elämme yhä pääsiäisen aikaa, aikaa, joka vahvistaa toivoani. Uskon vilpittömästi, että kansojemme ydin on hengen jalous ja velvollisuus edistää myötätuntoa, rauhaa, keskinäistä ymmärrystä ja kaikkien ihmisten arvostamista.

Kahden kansamme vuosisatojen aikana rakentama liittolaisuus on ainutlaatuinen, ja olemme siitä syvästi kiitollisia. Se on osa Atlantin kumppanuuden visiota, jonka perustana ovat Eurooppa ja Amerikka. Uskon, arvoisa puhemies, että tämä kumppanuus on tänään tärkeämpi kuin koskaan.

Ensimmäinen hallitseva brittiläinen monarkki, joka vieraili Amerikassa, oli isoisäni kuningas Yrjö VI. Hän vieraili siellä vuonna 1939 isoäitini kanssa. Fasismi oli nousemassa Euroopassa, ja Yhdysvallat liittyi puolustamaan vapautta. Yhteiset arvomme voittivat.

Nyt elämme uutta aikakautta, mutta nuo arvot säilyvät.

Kohtaamamme haasteet ovat liian suuria yhden maan kannettaviksi. Tässä arvaamattomassa maailmassa liittomme ei voi nojata pelkästään menneisiin saavutuksiin eikä olettaa perusperiaatteiden säilyvän itsestään. Kuten pääministerini totesi: tämä kumppanuus on välttämätön – meidän on rakennettava sen varaan.

Uudistuminen alkaa turvallisuudesta. Yhdistynyt kuningaskunta tunnustaa, että kohtaamamme uhat vaativat puolustuksemme uudistamista. Siksi olemme sitoutuneet suurimpaan puolustusmenojen kasvuun sitten kylmän sodan.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 25 vuotta syyskuun 11. päivän iskuista. Tämä tragedia kosketti koko maailmaa. Me seisoimme rinnallanne silloin – ja seisomme edelleen.

Tänään tarvitaan samaa päättäväisyyttä Ukrainan puolustamiseen. Liittomme on keskeinen Naton toiminnassa ja yhteisessä turvallisuudessamme.

Puolustus-, tiedustelu- ja turvallisuusyhteistyömme ovat syvästi yhteen kietoutuneita. Tuhannet amerikkalaiset sotilaat palvelevat Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja britit Yhdysvalloissa. Rakennamme yhdessä F-35-hävittäjiä ja kehitämme AUKUS-ohjelmaa.

Emme tee tätä tunnesyistä, vaan siksi, että se tekee kansalaisistamme turvallisempia.

Yhteiset ihanteemme ovat vaurauden perusta. Oikeusvaltio, vakaat säännöt ja riippumaton oikeuslaitos ovat mahdollistaneet taloudellisen kasvun. Yhteistyömme teknologiassa, tekoälyssä ja lääketieteessä jatkuu.

Kauppa ja investoinnit yhdistävät meitä vahvasti.

Koulutus, tutkimus ja kulttuurivaihto yhdistävät kansojamme. Marshall-stipendit ovat tästä esimerkki.

Tulevaisuutta ajatellen meidän on myös suojeltava luontoa.

Luonnonjärjestelmien romahdus uhkaa hyvinvointiamme ja turvallisuuttamme.

Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen tarina on sovinnon, uudistumisen ja kumppanuuden tarina.

Rukoilen, että liittomme jatkaa arvojemme puolustamista.

Amerikan sanoilla on painoarvoa – mutta teot vielä enemmän.

Kuten presidentti Lincoln sanoi: maailma ei muista mitä sanomme, mutta muistaa mitä teemme.

Ja niin, Yhdysvallat, 250-vuotispäivänne kunniaksi, uudistakaamme sitoutumisemme toisiimme.

Jumala siunatkoon Yhdysvaltoja ja Jumala siunatkoon Yhdistynyttä kuningaskuntaa.”