Jatkoa aikaisempaan.
Seuraavana päivänä kun Leila-täti palasi kaupungilta, oli hän saanut paketin ja Georg, hänen isänsä tiedotti asiasta: ”Täs kävi äske semmonen nappikalle koreitte saappaines ja toi sull tommose valtava paketi! Mitä perkelet sii sit mahtaa olla?”

Leila-täti täyttää tässä 65, eli vuosi on 1985. Tupakkaa meni vielä tuon jälkeen paljon, aski päivässä, jos ei kahta.

Täti sanoi kyllä heti arvanneensa, että tämä nappikalle oli von Rettigin autonkuljettaja. Kun hän sitten avasi paketin, siellä oli kelsiturkki, villatakki, talvisaappaat, joissa oli lampaankarva sisävarressa, rukkaset, melkein kyynärpäähän asti, samoin varsissa sisäpuolella lampaan karvaa ja sitten, siinä maailmassa valtava aarre, 200 savuketta, eli täysi kartonki, joka siinä maailmassa, sotaa käyvässä maassa, todellakin aarre.

”Mitä sää meinaat noil tupakoil tehrä”, Georg kysyi tyttäreltään.

”Mä polta ne!”

”Ei ku ann mull, ethä sää pruuka polta tupakkaa!”

”No ei mull oo enne ol!”

Ja siit se alkoi, tädin tupakan poltto ja seuraavan viidenkymmenen vuoden aikaan täti piti muutaman tauon, jatkosodan aikana Petsamossa, kun ei vaan ollut mitä polttaa ja ne kerrat, kun ”Mä, saatana, oli liian kippe et olsis ees tupakal päässy!”