Loukkaantuminen ei ole argumentti.
Se on keskeytystekniikka.

Kun ihminen loukkaantuu, hän ei vastaa esitettyyn ajatukseen, vaan vaatii keskustelun siirtämistä hänen tunnetilaansa. Asia jää käsittelemättä, ja tilalle tulee vaatimus varovaisuudesta. Tämä ei ole moraalia, vaan vallankäyttöä.

Loukkaantuminen ei osoita, että joku teki väärin.
Se osoittaa, että joku ei kestänyt.

Aikuisessa keskustelussa loukkaantuminen on perinteisesti ollut merkki itsehillinnän puutteesta, ei hyve. Se on ollut henkilökohtainen ongelma, ei sosiaalinen velvoite. Nyt siitä on tehty moraalinen kilpi, jonka taakse voi paeta, kun perustelut loppuvat.

Loukkaantuminen siirtää vastuun pois loukkaantujalta.
Hänen ei tarvitse enää selittää, argumentoida tai ymmärtää. Riittää, että hän pahastuu. Muut velvoitetaan hiljenemään.

Tämä on huonoa käytöstä, jota palkitaan.

Ennen huonosta käytöksestä pyydettiin anteeksi.
Nyt siitä vaaditaan muita rankaisemaan.

Jos keskustelu kaatuu loukkaantumiseen, ongelma ei ole sanoissa.
Ongelma on ihmisessä, joka ei suostu kantamaan osuuttaan ajattelusta.