Leila ei ollut erityisen älykäs, eikä hän koskaan kuvitellut olevansa.

Leila


Hän tiesi sen itse, ja juuri siksi hän teki sen, mihin harva kykenee:
hän päätti lukea, kuunnella ja uskoa fiksumpiaan.

Hän luki valtavasti. Kaikenlaista.
Historiaa, talousteorioita, politiikkaa – ja aseita, koska James Bond ja Alistair MacLean olivat avanneet siihen oven.
Hänen päättelynsä saattoi joskus kompastella, mutta keskustelu ei koskaan ollut tyhjää.
Hän ymmärsi, mistä puhuttiin, ja tiesi, milloin oli syytä kuunnella.

Kun äitini vajosi suruun veljeni kuoleman jälkeen, Leila otti vastuun kasvatuksestani.
Hän ei tehnyt siitä numeroa. Hän teki sen, koska jonkun piti tehdä niin.

Jouluna, kun toivoin lahjaksi “tietää maailman kaikki asiat”, hän vastasi opettamalla minut lukemaan.
Ensimmäinen kirja oli Grimbergin Kansojen historia.
Ennen kouluun menoa olin lukenut sen kokonaan.

Leila opetti minulle, missä raja kulkee.
Että hampuuseille ei anneta periksi.
Että barbaareja ei tarvitse pelätä, jos seisoo itse portilla.

Hän ei ollut sankari.
Hän oli aikuinen.