Suomessa talous ei kaadu holtittomuuteen vaan hyveellisyyteen.

Meillä ei tehdä huonoja päätöksiä ahneudesta, vaan oikeita päätöksiä vääristä syistä.

Vastuullisuusretoriikka on tehnyt velasta synnin, investoinneista epäilyttäviä ja kasvusta moraalisesti arveluttavaa. Samalla on onnistuttu luomaan järjestelmä, jossa tulevaisuus kannattaa nostaa ulos osinkoina ennemmin kuin rakentaa se yrityksen sisään. Tätä kutsutaan kypsyydeksi. Todellisuudessa se on näivettymistä.

Velkaa ei pelätä siksi, että se olisi vaarallista, vaan siksi että se näyttää pahalta Excelissä ja tuntuu pahalta selkärangassa. Vastuullisuus on muuttunut estetiikaksi: tärkeämpää kuin se, että jokin toimii, on se, että se näyttää hillityltä ja maltilliselta. Kasvu on äänekästä, investointi sotkuista ja velka rumaa. Siksi ne vältetään.

Tuloksena on maa, jossa ei uskalleta rakentaa, mutta osataan selittää, miksi rakentamatta jättäminen oli vastuullista. Me emme jää jälkeen siksi, että olisimme huonompia, vaan siksi, että olemme liian kunnollisia ottamaan riskiä tulevaisuudesta.

Vastuullisuus, joka ei synnytä kasvua, ei ole hyve.

Se on tekosyy