”Ai, herra ylikomisario haluaa tietää, mitä tapahtui?

Kuka sen tietää, mitä olisi tapahtunut, jos ei olisi tullut tätä saatanan talvea. Ei niin, ettei tämä talvi olisi ollut raskas kaikille, mutta raskainta se on Fabbricassa. Niin kuin ylikomisario tietää, ei ole sellaista asiaa, ettei se olisi raskainta meille täällä Fabbricassa.

Lisabeta Murras

Ei se nyt ole tavatonta, että meillä täällä Fabbricassa vesi jäätyy talvisin ämpäriin. No, ei nyt välttämättä joka talvi, mutta kyllä me täällä Fabbricassa koemme sen silloin tällöin. Jokainen kaksikymmenkesäinen on kokenut sellaisen talven.

Mutta tämä talvi, tämä on yksi helvetin talvi. Kuu ei ole vielä puolessa välissä ja näitä aamuja on ollut jo seitsemän. Ja tiedättekö, mitä hiilet maksavat? No, tietenkin Bragalonessa jokainen tietää, mitä ne maksavat.

Tänä talvena hiili on kalliimpaa kuin koskaan ja samaan aikaan sitä menee enemmän kuin koskaan. Se on tämä saatanan talvi, joka antaa hiilikauppiaalle mahdollisuuden puristaa köyhästä viimeisenkin rovon, mutta silti se kirottu ropo on maksettava, jotta ei jäädy yön aikana sänkyynsä.

Normaalisti minä käyn hiililiiterissä kerran päivässä. No, talvella on päiviä, jolloin menee kaksikin, mutta yleensä pärjää sillä yhdellä. Nyt on mennyt — voitteko te uskoa — kolme ämpärillistä.

No niin, joka jumalan aamu, minä laitan tulen lieteen ja joudun rikkomaan jään vesiastiasta, että saisin edes veden aamukahviin. Kyllä te sen ymmärrätte, ettei mitään saa tehdyksi, jos ei ensin ole saanut kupillista kahvia.

Sen verran hiiliä jätän aina ämpärin pohjalle, että saan keitetyksi aamukahvin. Siinä sivussa kyllä voi syntyä vellikin tyttären lapsille, mutta se kahvi — ei niitä kersoja saa edes syötetyksi ilman kahvia.

Ja sitten minä haen ämpärillisen hiiliä, että saadaan aamu käyntiin. Tehän olette naimisissa, sormus näyttää ainakin olevan, joten tiedätte varmaan, mitä se on, kun pitää pestä perseet ja tyttärenpojan vaipat, laittaa ruuat. Tämä kaikki, ja sitten pitäisi pysyä lämpimänäkin! Kuukausi sitten hiilestä maksettiin 1 950 liiraa kvintaalilta, nyt se maksaa 2 400 liiraa. Se on kalliimpaa kuin leipä!

Sitten minä menin eilen hakemaan hiiliä, illalla, ja älkää katsoko minua tuolla tavoin: ei minulla ole aavistustakaan, mitä kello oli. Hiiliä haetaan, kun niitä tarvitaan, ja minä menin takapihalle, missä meillä on vaja, missä me pidetään hiiliä.

Olin juuri avaamassa liiterin ovea ja mietin siinä, että meidän pitäisi ehkä hankkia lukko siihen oveen, mutta millä rahalla me ostamme lukon, kun kaikki raha menee hiiliin? Silloin minä kuulin ensin humahduksen, rusahduksen ja sitten kumman kolahduksen.

Se ääni oli niin omituinen, että minä menin takaportille ja kurkkasin kujalle, ja siellä makasi mies vihreässä palttoossa, koivet oikosenaan hangella. Minä ajattelin heti, että menen katsomaan, vaikka kyllä minä tiesin: ei sellaista takkia ole kuin Felle Derosasilla, ja te varmasti tiedätte, mikä mies Felle Derosas on!

Te siellä poliisissa saatatte tietää, keitä miehiä Felle on hakannut. Saatatte tietää jonkun tytön, jota tämä Felle on pidellyt huonosti, mutta tiedättekö, keitä ovat Caterina Pinna, Giovanna Carta, Francesca Melis, Rosa Serra, Lucia Porcu, Assunta Lai, Teresa Atzeni ja varmaan ainakin kolmekymmentä muuta! Ja Lucia Mura! Niin Lucia Mura! Lucia Mura oli neljäntoista, kun Felle raiskasi hänet! Hän tuli raskaaksi ja lähetettiin Genovaan, mutta siellä hän tappoi itsensä. Helvettiin läksi tämän Felle Derosasin vuoksi!

Minä katselin sitä saatanaa siinä maassa. Siinä se makasi täysin avuttomana. Fabbrican suurin roisto oli langennut lumen peittämälle jäälle.

Siinä Felle Derosas oli maassa selällään, ja minä mietin, että onko hän kuollut. Ensin minä ajattelin, että minä lähden hakemaan apua, mutta ajattelin, että kyllä minun pitää varmistaa, että hän on kuollut. Niin minä menin lähemmäksi ja katsoin vielä häntä kasvoihin, ja sitten minä löin kaksin käsin hiiliämpärillä päähän, niin lujaa kuin ikinä jaksoin, suoraan otsaan, kahdesti. Näin se on tässä maailmassa, vanhan ämmän, Fiderico Murtasin lesken, pitää tehdä se, mitä Fabbrican miehet eivät ole kolmen vuosikymmenen aikana saaneet tehdyksi!

Sitten minä hain hiilet ja pistin tulen lieteen, että saataisiin pikku Fidericon perse puhtaaksi ja velliä suuhun.”

Lisabeta Murtas hymyili niin, että ylikomisario Capratorrente muisti, miltä hänen äitinsä oli näyttänyt, kun ensimmäinen lapsenlapsi oli syntynyt.