Nyt valitsin viinin kumppaniksi alkujaan ligurialaisen burridan di pescen sardinialaisen version, tai niin minulle on kerrottu.
Makukalkuraattorini sanoo, että tämä voisi sopia hyvin yhteen viikon viinin, Dragon Flyn kanssa.

Ainekset

700–800 g edullista kiinteälihaista kalaa, mieluiten 2 lajia

    • esim. turskaa, seitiä, kummeliturskaa tai muuta päivän saalista, minä valitsin kummeliturskan ja kranaattikalan.
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 400 g säilöttyjä tomaatteja
  • 1½ dl kuivaa valkoviiniä
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • pieni nippu persiljaa
  • 1 laakerinlehti
  • suolaa
  • mustapippuria
  • noin 1–2 dl vettä tai mietoa kalalientä
  • 4–6 viipaletta eilistä vaaleaa leipää

 

Kuullota silputtua sipulia oliiviöljyssä hiljaa noin 10 minuuttia. Lisää valkosipuli ja hetken kuluttua viini. Anna viinin kiehahtaa muutama minuutti.

Lisää murskatut tomaatit, laakerinlehti ja noin desilitra vettä. Anna pohjan hautua 15–20 minuuttia.

Leikkaa kala suuriksi paloiksi. Lisää ensin paksuimmat ja hitaimmin kypsyvät palat.

Hauduta hyvin varovasti noin 5 minuuttia ja lisää loput. Kalaa ei enää juuri sekoiteta, vaan kattilaa voi heilauttaa. Kypsennä vielä noin 5–10 minuuttia kalan mukaan.

Lisää lopuksi runsaasti silputtua persiljaa ja tarkista suola ja pippuri.

Paahda tai kuivaa vanhan leivän viipaleet. Leipä lautaselle ja buridda liemineen sen päälle. Näin kallisarvoinen kalaliemi ei mene hukkaan ja pienempi kalamäärä riittää koko perheelle.

Tämä oli erittäin hyvää ja viini sopi tähän,  joskin vahva viini edes auttoi tilanteen eskalotumista, niin että seuraavana päivänä tartuin harvinaiseen tilaisuuteen sairastaa kankkunen ja flunssa samalla kertaa.