Olen kirjoittanut Bragalonen tarinoita nyt 25 vuotta.
Tarinat sijoittuvat 1200-luvulta meidän päiviimme.
Tämä sijoittuu aikajanalla viimeiseksi, toistaiseksi.

Oikeastaan Tony Tolomei ei ollut ollut yhtään päivää töissä muualla kuin Yhtiössä.

No, tietysti hän aloitti perheen firmassa, mutta fuusion myötä hänestä tuli sitten Yhtiön osakas ja johtokunnan jäsen.

Tony ja Mike.

Häntä sanottiin Uskolliseksi Tonyksi. Kaikkien vuosikymmenien aikana hän ei ollut koskaan äänestänyt vähemmistön puolella eikä koskaan yhtiökokouksessa hallituksen esitystä vastaan.

Tänään oli hänen viimeinen työpäivänsä, ja nyt hän tuli viimeistä kertaa yhtiön johtokunnan jäsenenä tuohon lasista ja teräksestä tehtyyn toimitaloon, jonka pohjoisnurkassa oli ollut hänen työhuoneensa yhdeksäntoista vuotta.

Töihin tullessaan hän katseli Yhtiön taloa niskansa kipeäksi. 29. kerroksessa olevan huoneen ikkunat eivät näkyneet tähän, mutta aurinko kultasi toimitusjohtajan ikkunat vastapäisessä nurkassa.

Tony Tolomei käveli puiston halki Yhtiöön, kun koiranulkoiluttaja sai hänet ajattelemaan Mikea. Isä sanoi, että jos haluat myydä miehille, pistä kuvaan nainen, jos haluat myydä naisille, pistä siihen lapsi, mutta jos haluat myydä kaikille, pistä kuvaan koira.

Isällä oli aina koira, ja kaikissa julkisissa kuvissa hänellä oli ainakin koiran kuva takana. Tony Tolomei sai aina, pikkupojasta asti, huolehtia koirista henkilökunnan kanssa.

Kun viimeinen Leo – niiden kaikkien nimi oli Leo – oli lopetettu, Tony Tolomei kertoi Michael Bloombergille isän koirista ja sai tältä lahjaksi Miken. Siitä oli kaksitoista vuotta.

Sunnuntaina Tony Tolomei oli maatilallaan lähtenyt Miken kanssa kävelylle. He olivat tehneet lenkin pitkin tilan rajoja, ja koiran kulku oli jo verkkaista. Välillä se oli pysähtynyt ja katsonut isäntäänsä pitkään.

Läntisimmässä kolkassa, mistä tammen oksien ali, yli viinitarhan, näki Hudsonille, hän käski koiran matalaan kuoppaan ja maahan. Koira laskeutui kuoppaan, vilkaisi isäntäänsä, asettui sitten pää jalkojen väliin.

Tony Tolomei laskeutui koiran ylle, kaivoi takkinsa taskusta isän Berettan – lahjan Italian suurlähettiläältä – tähtäsi koiran niskaan ja puristi liipasinta.

Tony oli seissyt kahareisin koiran yllä ja katsellut Hudsonille toisenkin tovin ennen kuin nousi kuopasta ja lapioi sen umpeen.

Isä sanoi, että jotkut asiat pitää tehdä itse, mutta Tony Tolomei muisti, että oli yli kuusikymmentä vuotta ampunut ja haudannut koirat.

Isän mukaan liike-elämässä pitää tehdä uhrauksia.

Talolla Tony Tolomei jätti takkinsa eteiseen ja meni saliin, missä tukevien kattopalkkien alla oli valtava silkkimatto, shaahin lähettilään lahja, suurempi kuin hänen lapsuuskotinsa takapiha.

Matolla, sinikultaisen medaljonkikuvion keskellä, odotti yllätys: verenkarvas ripulipaska, Miken viimeinen tervehdys.

Valkotukkainen mies pyyhki kyyneleen soittaessaan pesulaan.

Seuraava osa