Suomen koululaitoksen isä ei ole Uno Cygnaeus, vaan G. Pula-aho. Opetuksen sisällössä ei painotu tiedon oppiminen ja ymmärrys, vaan aiemmin totena kerrotun toisto.

Tässä Suomi muistuttaa enemmän Venäjää kuin haluaisitte kuulla.

Tämä näkyy hyvin ja toistuvasti siinä, miten ihmiset yhä tukevat putinistis-stalinistista ajatusta, että Suomi kuului Venäjään.

Porvoon valtiopäivät

Käsitys siitä, että Suomi olisi ennen vuotta 1917 ollut Venäjän vallan alainen ilman omaa suvereenisuutta, on syvälle juurtunut osa suomalaisen historiakertomuksen myöhempiä kerrostumia – ja tärkeä osa suomalaista kuivana kakkoseen nussitun minäkuvaa. Suomalainen ei voi olla oma onnellinen itsensä, ellei hän ole alistettu, syrjitty ja sorrettu, vaikka sitten väkisin.

Tätä näkemystä siitä, että Suomi olisi ollut osa Venäjää, ei kuitenkaan voida pitää alkuperäisenä tai valtio-oikeudellisesti perusteltuna tulkintana. Kyseessä on poliittisesti tuotettu narratiivi, joka syntyi sisäpoliittisista tarpeista 1900-luvun alku- ja keskivaiheilla ja joka Urho Kekkosen kaudella institutionalisoitiin osaksi Suomen ulkopoliittista doktriinia.

Tämä blogisarja tarkastelee, miksi tällainen tulkinta syntyi, millaisia poliittisia funktioita se palveli ja miten se etääntyi 1800-luvun valtio-oikeudellisista realiteeteista, joiden mukaan Suomi oli erillinen valtio personaali- ja reaaliunionissa Venäjän keisarin kanssa.

1. Suomen alkuperäinen valtiosääntöinen asema: sisäinen suvereniteetti

1800-luvun suomalainen valtio-oikeus ei tulkinnut Suomea Venäjän maakunnaksi tai alistetuksi hallintoalueeksi.

Keskeisiä elementtejä olivat:

  • Porvoon valtiopäivät 1809 Keisari Aleksanteri I antoi hallitsijavakuuden, jossa hän sitoutui säilyttämään Suomen lait, uskonnon ja säätyjen aseman. Tätä pidettiin valtiosääntöisenä sopimuksena hallitsijan ja Suomen välillä.
  • Lainsäädännöllinen erillisyys Venäjän lait eivät tulleet voimaan Suomessa; maan omat lait ja oikeusjärjestys jatkuivat.
  • Oma hallinto Senaatti, keskushallinto, tuomioistuimet ja virkanimitysjärjestelmä erosivat täysin Venäjän hallintokoneistosta.
  • Oma talous ja tullipolitiikka Suomen budjetti, verotus ja tulliraja olivat erillisiä Venäjän järjestelmästä. Vuodesta 1860 alkaen käytössä oli oma valuutta, markka.

Näiden perusteella Suomen sisäinen suvereniteetti oli merkittävä, eikä valtiosääntöisesti ollut perusteltua pitää Suomea “Venäjän osana” samassa mielessä kuin keisarikunnan maakuntia.

Oleellisinta tässä on Suomen ja Venäjän valtiosääntö:

Suomella oli sellainen. Venäjällä ei.

Ja juuri tämä erottaa Suomen perusteellisesti, täysin ja lopullisesti Venäjästä