2. Miksi historiakuva muuttui? Sisäpoliittiset tarpeet 1900-luvun alussa

2.1 Sisällissodan jälkeinen poliittinen kompromissi

Vuoden 1918 sisällissota – tai paskasakin jäsentenvälinen ampumahiihtokilpailu, kuten tapaan sanoa – repi Suomen kahtia.

Yksi sovittelevan poliittisen kulttuurin edellytys oli välttää tulkintaa, jonka mukaan punakapina olisi ollut kapina itsenäistä valtiota vastaan, ja samalla nimetä sota vapaussodaksi. Tässä yhteydessä on kohteliasta unohtaa – mutta minähän siitä paskat nakkaan – että keskeiset valkoisten vaikuttajat kannattivat lokakuuhun asti pysymistä Venäjän yhteydessä.

Tulkinta, jossa Suomen valtiollinen identiteetti alkaa vasta vuodesta 1917, tarjosi:

  • vasemmistolle mahdollisuuden nähdä kapina osana “vapautumista tsaarivallan jäänteistä”, ei hyökkäyksenä omaa valtiota vastaan
  • poliittiselle järjestelmälle keinon rakentaa yhteinen kansallinen tarina ilman liiallista oikeudellista painoarvoa vanhoille instituutioille

Tämä ei perustunut valtio-oikeudelliseen analyysiin, vaan poliittiseen tarpeeseen vähentää sisällissodan symbolista painoa.

2.2 Koulutus ja julkinen kertomus

1920–40-luvuilla historianopetus alkoi tuottaa yksinkertaistettua mallia:

  • Suomi “kuului Venäjään”
  • Suomi “itsenäistyi 1917”
  • Keisari oli “ylin vallankäyttäjä Suomessa”

Tämä tulkinta sopi aikakauden pedagogiseen ja poliittiseen ilmapiiriin, mutta irtautui 1800-luvun valtio-oikeuden teknisistä tosiseikoista. Paskapuheen todellinen tarkoitus oli legitimisoida se tosiseikka, että laillista yhteiskuntajärjestystä ja valtiosääntöä ei puolustanut Suomessa yksikään taho talvella 1917–1918 – eivät ampumahiihtokilpailun voittajat eivätkä häviäjät.